Tänä päivänä käyn edelleen syöpäkontrollissa, sillä teratooman tuomia haittoja ja vikoja korjaillaan vielä, vaikka sairaudesta on aikaa yli 20 vuotta. Nyt käyn säännöllisesti Helsingissä Lastenklinikalla (vaikka oon jo yli-ikäinen, olen siellä "kirjoilla").
Leikkauksia on vielä edessäpäin, mutta ne eivät minua lannista, enkä jaksa edes ajatella niitä. Koko maha on täynnä isompia ja pienempiä arpia, mutta kun katselen niitä, ajattelen vain, että jos mitään ei olis koskaan ollutkaan, en olisi juuri minä, joka olen nyt. Ei teratooma ollutkaan pelkkä pahanlaatuinen pikku piru, se on osa minua. Osa minun menneisyyttä. Osa elämää. Aina.
Niina
Teratooma
Olen kohta 21-vuotias nuori aikuinen Jyväskylästä, ja niin kuin kaikki jo voivat aavistaa, minullakin on ollut syöpä. Teratooma todettiin heti synnyttyäni. Se oli iso ja selvästi näkyvä patti pakarassa, ja sain hätäkasteen. Sen jälkeen minut vietiin Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan. Äiti jäi Jyväskylään toipumaan synnytyksestä, minä yksin olin kyydissä ensimmäisellä matkallani.
Kuopiossa minua tutkittiin ja todettiin ja taas tutkittiin ja todettiin. Piti tehdä iso leikkaus, jolloin hyvänlaatuinen kasvain saatiin kokonaan pois. Minä olin terve vauva tai niin ainakin luultiin.
Syksy muutti kaiken
Ennen kuin syksy kääntyi talveen, teratooma uusi rajumpana ja voimakkaasti leviävänä. Pääsin lääkäriin hänen lomansa jälkeen joskus viikkojen päästä ensioireista. Vanhempien ei tarvinnut kunnolla edes riisua minua, kun lekuri laittoi meidät heti lähtemään takaisin Alavan Lastensairaalaan Kuopioon. Jokin oli todella pahasti vialla. Todella. Teratoomahan saatiin poistettua.
Miten se voi uusia nyt ja vielä näin nopeasti? Miksi miksi miksi oli varmasti vanhempieni ensimmäinen ja ainut kysymys, palasimme sairaalaan.
Vauva taisteli huomisesta
Taistelimme huomisesta, taistelimme seuraavasta tunnista. Minä olin alle puolivuotias vauva. Olin saanut elää terveenä jokusen viikon, mutta nyt oltiin taas tässä samassa tilanteessa. Vaan ei vielä kukaan tiennyt, että tilanne olisi kovinkin vakava. Minua tutkittiin ja päädyttiin siihen, että teratooma (joka useimmiten on hyvänlaatuinen) oli nyt muuttunut syöpäkasvaimeksi ja levinnyt koko alamahalle kuin kulovalkea. Se luokiteltiin gradus 3:ksi. Tästä sairaudesta selviämisen ennuste oli lähes 0 prosenttia. Minulle luvattiin viisi.
Sen jälkeen minulle tehtiin iso leikkaus, missä minulta poistettiin osia alamahalta, ne joihin teratooma oli levinnyt ja tietysti itse kasvainta. Leikkauksen jälkeen jäin leikkaussaliin valmiiksi siltä varalta, että minulle tulisi joku komplikaatio ja olisin valmiina saamaan elvytystä. Seuraavana päivänä pääsin teho-osastolle, pari päivää sen jälkeen pääsin tavalliselle osastolle ja Alavaan. Kun olin toipunut hyvin, alkoi sytostaattihoito. Niin kuin kaikki lukijat varmaan tietävätkin, ei tullut hiuksia, kulmakarvat ja ripset ovat poissa kuvissa, jotka otettiin sytojen jälkeen.
Lääkäri piti ihmeenä
Pikkuhiljaa toivuttiin kaikesta. Sytostaatti- ja leikkaushoito yhdessä auttoivat ja purivat kasvaimeen, mikä oli lääkärien mukaan ihme. Oli takanapäin aika, jolloin ei voitu luvata minulle elämää edes seuraavaan tuntiin saatikka, että eläisin vielä huomiseen ja taas huomiseen. Leikkaus oli ollut niin iso, ja oli ihme että selvisin. Suuren suuri oli riski oli leikkauksessa, tai että olisin menehtynyt komplikaatioihin. Lääkärit olivat lähes täysin varmoja, etteivät mitkään hoidot purisi kasvaimeen ja että leikkauksessa ei millään voisi saada kaikkea kasvainta saada poistetuksi. Kaikkien hämmästykseksi se viisi prosenttia selviytyä, joka minulle luvattiin, riitti tekemään pienen ihmeen: minä selvisin!
Tulosta
