Sädehoito tuhoaa syöpäsoluja ja kutistaa kasvaimia. Se on suurienergistä ionisoivaa säteilyä, joka vaikuttaa etenkin jakautumisvaiheessa oleviin soluihin.

Usein sädehoito yhdistetään leikkaus- ja solunsalpaajahoitoon. Kasvainta voidaan pienentää sädehoidolla ennen leikkausta. Lisäksi sädehoitoa saatetaan antaa leikkauksen jälkeen, jolloin sen avulla halutaan estää elimistöön mahdollisesti jääneiden syöpäsolujen kasvaminen. Toisinaan sädehoitoa ja solunsalpaajia annetaan yhtä aikaa, jolloin ne vahvistavat toistensa tehoa.

Sädehoitoa saatetaan käyttää myös levinneen syövän aiheuttamien oireiden lievityksessä. Sitä suunnataan esimerkiksi yksittäiseen etäpesäkkeeseen. Jos etäpesäkkeitä on runsaasti, sädehoitoa voidaan antaa koko ylä- tai alavartaloon. Sädehoidon tavoitteena saattaa olla myös elämän laadun parantaminen oireita lievittämällä.

Lasten syöpäsairauksien hoitomuoto

Sädehoidolla on merkitystä myös lasten ja nuorten syöpäsairauksien hoidossa, joskin sitä käytetään nykyään vähemmän kuin ennen. Sädehoitoa voidaan antaa esimerkiksi aivotuumoreiden, Hodgkinin taudin, lymfoomien, pehmytkudossarkooman ja korkean riskin Wilmsin tuumorin hoidossa. Lisäksi sitä voidaan käyttää hoitomuotona joissakin leukemian muodoissa sekä kantasolusiirron esihoitona.

Sädehoito on kivutonta, ja sitä annetaan pieninä annoksina. Se vie esivalmisteluineen noin 15 minuuttia, ja se kestää muutamasta hoitokerrasta useisiin viikkoihin. Lapsi voi käydä sädehoidossa kotoa tai sairaalasta käsin. Sädehoidon aikana seurataan lapsen veriarvoja ja annetaan tarvittaessa punasolusiirtoja.

Moderni sädehoito on tiimityötä

Modernissa sädehoidossa käytettävät laitteet sekä itse hoito ovat viime vuosina kehittyneet suuresti. Sädehoidon annostus ja hoidon jaksotus suunnitellaan yhdessä hoitotiimin kanssa. Syöpäsairasta lasta hoitava lääkäri, sädehoidon lääkäri, fyysikko ja röntgenhoitaja tekevät yhdessä yksilöllisen hoitosuunnitelman potilaalle.

Sädehoidon suunnittelussa ja toteutuksessa uusi tekniikka apuna

Hoitosuunnitelma tehdään tietokonepohjaisesti hyödyntämällä tarkkaa morfologista kuvantamismenetelmää. Moderni sädehoito on kolmiulotteista kohteen mukaista hoitoa, jossa sädetettävä alue rajataan tarkasti. Tässä käytetään apuna etenkin ydinmagneettiseen resonanssiin perustuvaa magneettikuvausta eli MRI:tä sekä positroniemissiotomografia eli PET-kuvausta. Näin normaalikudosta voidaan paremmin säästää sädehoidon haitoilta. Tarkkuus korostuu etenkin aivokasvainpotilaiden hoidossa.

Sädehoidon annosjakauman määrittelyssäkin on apuna uusi tekniikka, IMRT-menetelmä eli Intensity Modulated Radiation Therapy. Sen avulla saadaan muokattua ja tarkennettua sädehoitoannoksen voimakkuus. Suurempi annos pystytään kohdistamaan suoraan kasvaimeen.

Sädehoitojakson aikana sädeannoksen koko vaihtelee. Annoksen ohjaamisessa tarkasti rajatulle alueelle on apuna kolmiulotteinen kuvantamismenetelmä, IGRT eli Image-Guided Radiation Therapy. Sädetettävän elimen paikka pystytään sen avulla kuvantamaan päivittäin.



Tulosta