Siirry suoraan sisältöön

Pidetään huolta toisistamme

Lassi Kurkijärvi

Lassi Kurkijärvi

Koko maa on pysähtynyt, ja koronaviruksen aiheuttaman pandemian vaikutukset ovat vasta alussa. Juuri nyt meitä yhdistää kollektiivinen sokki. Voiko tämä sittenkin olla vain unta? Miksi meille piti käydä näin? Nämä kysymykset ovat tuttuja kaikille, jotka tätä blogia ja Sylvan lehteä lukevat, jo ajalta ennen koronavirusta.

Me olemme jo aiemmin kohdanneet samankaltaisen onnettomuuden syövän takia – joko itse tai perheinä ja ystävinä.

Me tiedämme, miltä tuntuu kun perusturvallisuus järkkyy ja elämä tuntuu pahalta unelta. Ihmiset totuttelevat eristykseen, joka on ollut monien meidän arkea jopa vuosia. Me ymmärrämme jo, että sairauksien kanssa eläminen on pitkänmatkan juoksua, ei nopea sprintti.

Toivon, että teillä on voimaa jakaa tätä viisautta ihmisille, joilla ei kokemuksiamme ole.

Syövän sairastaminen ja lapsen kuolema ovat opettaneet minulle, että elämää ei voi hallita. Monilla tämä illuusio rapisee vasta nyt, koronaviruskriisin myötä.

Siihen liittyy surua, pelkoa, voimattomuutta ja ahdistusta.

Nyt kanssakulkijoita kaipaa koko kansakunta.

Ihmiset, joita syöpä on koskettanut, tietävät myös, että elämää ei voi lopettaa diagnoosiin ja jäädä ajattelemaan elämästä “sitten kun”. Syövästä on tehtävä uusi normaali. Nähtävä, että siitä huolimatta elämässä on rakkautta, naurua ja läheisiä.

Moni tuttu asia täytyy keksiä tehtäväksi uudella tavalla, eikä kaikkea enää voi tehdä. Se on tuskaista, mutta muutoksen jälkeen huomaa, että maailma ei loppunutkaan. Nauraa voi yhdessä etäyhteydenkin yli, ja onnea alkaa löytää vaikkapa arjen ennen pieniltä tuntuneista asioista.

Meillä sylvalaisilla on mahdollisuus sanoa nyt kanssaihmisille, että aurinko paistaa huomennakin, vaikka kodista ei saisi lähteä kauppakeskukseen tai ystäviä tapaamaan ravintolaan. Ei pidä odottaa ”sitten kun” eristystoimet loppuvat, vaan joka päivä on elettävä.

Itselleni lohtua näihin päiviin, kuten aiempiin vaikeisiin aikoihin, tuovat keskitysleiriltä selviytyneen psykiatri Viktor Franklin
sanat: ”Ihmiseltä ei voida ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta – vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen. Vapautta valita oma tiensä.”

Kukaan meistä ei valinnut sitä, että koronavirus syöksi maailman elinikiemme syvimpään kriisiin. Mutta me voimme valita, mitä me teemme tämän kriisin aikana – ja sen jälkeen.

Uskon, että pitämällä nyt toisistamme huolta, auttamalla niitä, jotka joutuvat henkiseen, taloudelliseen, terveydelliseen tai muuhun hätään, luomme uutta perustaa vahvemmalle yhteiselle tulevaisuudelle.

Samalla Sylvaakin tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kun katseet ovat syöpäosastojen sijaan väkisinkin keuhkokeskuksissa, se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö lapset, nuoret ja nuoret aikuiset yhä sairastuisi syöpään. Heidän kriisinsä on kaksoiskriisi. Heidän on kestettävä yhteisen katastrofin lisäksi syvä henkilökohtainen onnettomuus. Tukea on saatava.

Presidenttiämme mukaellen Sylvan on pystyttävä olemaan henkisesti lähellä, vaikka joudumme olemaan fyysisesti etäällä. Siihen on keksittävä entistä parempia tapoja.

Kukaan ei tiedä, miten ja milloin koronaviruksen tarina päättyy. Sen kuitenkin tiedän, että jokaisella meistä sylvalaisista on tämän poikkeustilan keskellä tehtävä. Sinulla on sellaisia supervoimia, mitä harvalta löytyy. Etsi paikkoja käyttää niitä, ja me kaikki selviämme tästä kriisistä lopulta entistä vahvempina.