Siirry suoraan sisältöön

Syöpää sairastava lapsi hyötyy liikunnasta fyysisesti ja henkisesti

Sylva 1/2020
Julkaistu Sylva-lehden numerossa 1/2020

Liikunnalla on myönteinen vaikutus jo syöpädiagnoosin alussa, mutta myös hoidon aikana ja sen jälkeen.

Lapselle liikkuminen on luontaista ja mielekästä. Sitä ei ole syytä unohtaa myöskään syöpäsairauden aikana.

– Liikunta vähentää ahdistusta ja levottomuutta, parantaa unen laatua sekä vähentää uupumusta ja saamattomuutta. Liikunta myös parantaa itsetuntoa, mielialaa ja ihmissuhteita, listaa tutkija, terveystieteiden tohtori Lotta Hamari, joka on tehnyt väitöstutkimuksen syöpää sairastavien lasten fyysistä aktiivisuudesta.

Hamari peräänkuuluttaa ennen kaikkea liikunnan iloa. Lapset tekevät luontaisesti asioita, jotka ovat kivoja ja joista tulee hyvä mieli. Erilaiset tarpeelliset kuntoutusmuodotkin on hyvä tehdä hauskalla tavalla ja siten, että niissä ilmentyy yhdessä tekemisen voima.

– Parhaimmillaan lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja minäpystyvyyden tunnetta, mikä on yhteydessä myös myöhempään liikuntamäärään, hän sanoo.

Liikunta osaksi hoitokulttuuria

Liikunnan ennaltaehkäisevät ja kuntouttavat vaikutukset ovat ilmeisiä syöpää sairastavilla lapsilla.

– Syöpää sairastavalla lapsella on 5,2-kertainen riski saada fyysisen toimintakyvyn haittoja terveisiin lapsiin nähden. Myös kantasolusiirrot voivat aiheuttaa solujen ennenaikaista vanhenemista, toteaa Hamari.

– Mielestäni liikunta on tärkeä osa hoitokulttuuria. Perheet ovat usein lapsen syöpädiagnoosin saatuaan ahtaalla. Siinä tilanteessa ajatellaan luonnollisesti etupäässä syöpähoitoja. Kuitenkin hoitojen sietämisen sekä myöhemmän elämän kannalta liikunnan olisi hyvä olla oleellinen osa hoitokulttuuria.

Kannusta omatoimisuuteen

Hamarin mukaan aktiivisuus ja liikuntaan rohkaiseminen tulisi olla kannustavaa, mutta ei pakottavaa. Liikunta tulee toki aina suhteuttaa potilaan kuntoon.

– Omatoimisuuden tukeminen on jo hoitojen alkuvaiheessa keskeistä, kunhan yksilöllinen tilanne otetaan huomioon. Tärkeä osa arkiaktiivisuuden ylläpitoa on se, että lasta kannustetaan sellaiseen päivittäiseen toimintaan, mikä hyödyttää häntä kokonaistilanteen kannalta.

Ulkoilusta täsmäliikuntaan

Lapsen liikkuminen on paljon siitä kiinni, miten sitä aikuiset mahdollistavat ja millaisessa ympäristössä ollaan. Esimerkiksi sairaalaympäristössä on tavallisesti niukalti liikuntamahdollisuuksia.

Hoitojen alkuvaiheessa suositellaan kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä.

– Jos on mahdollista, pienten lasten kanssa olisi hyvä ulkoilla hoitojaksojen välissä. Etenkin, jos lapsella on infektioriski, eikä hän voi osallistua ryhmätapahtumiin, ulkoilu on hyödyllistä.

– Liikunta voi olla myös liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitteiden sekä lihaskuntoharjoitteiden tekemistä kevyellä intensiteetillä. Mahdollisuuksia on paljon. Ohjausta tarjoavat esimerkiksi fysioterapeutit, jotka ovat perehtyneet syöpää sairastavien lasten erityiskysymyksiin.

Ennaltaehkäisyä ja kuntoutusta

Liikuntaharjoittelun tiedetään hyödyttävän syöpäpotilasta sekä ennaltaehkäisevässä että kuntouttavassa tarkoituksessa. Suunnitelmallisempaan harjoitteluun tarvitaan mukaan yleensä liikunnan ammattilainen, kuten fysioterapeutti tai liikuntafysiologi.

– Erityisesti nilkkojen ja käsien liikkuvuus- ja voimaharjoitteet ovat tärkeitä. Esimerkiksi solunsalpaajahoidot voivat aiheuttaa perifeeristä neuropatiaa, mikä tuo kömpelyyttä käsiin ja jalkoihin. Siksi lihasvoiman ja liikkuvuuden ylläpito on tärkeää, toteaa Hamari.

Hoitojen jälkeen kömpelyys näkyy yleensä kävelyssä. Syöpää sairastaville ja syövästä selvinneille lapsille on tehty muun muassa kävelyanalyysejä, joissa näkyvät nilkkojen liikevajaus ja heikentynyt lihasvoima.

Myöhäisvaikutusten hoitamiseen onkin kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Ei kuitenkaan ole mitään oletusarvoista mallia fysioterapeutin ohjaamasta liikunnasta tai harjoittelusta. Usein se vaatiikin vanhemmilta oma-aloitteisuutta.

– Mahdollisimman pian lapset pyritään integroimaan normaaliin koululiikuntaan ja harrastuksiin. Mutta etenkin silloin, jos hoitojen aikana on syntynyt toimintakykyä rajoittavia haittavaikutuksia, arkeen paluuseen olisi hyödyllistä sisällyttää myös liikuntaa ja fyysistä toimintakykyä tukevia tahoja, toteaa Hamari.

Teksti: Merja Kiviluoma