Tutustumismatkalla kuolemaan

Kuolemasta tietokirjan kirjoittanut toimittaja Henna Mäkelin kehottaa meitä kaikkia palastelemaan kuolemaa, pohtimaan sitä monesta eri näkökulmasta. Kuolemaan on hyvä tutustua, sillä sen vierailulta ei välty kukaan. Olennaista elämän aamun ja illan välissä on elää, kukoistaa kuin perhonen.

– En sanoisi, että ymmärrän nyt kuolemaa. Olen pikemminkin tutustunut siihen. Ymmärtäminen on ehkä liian iso sana, pohdiskelee kuolemasta kirjan julkaissut toimittaja Henna Mäkelin.

Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää -nimisen kirjan (S&S 2018) hän on jakanut kolmeen osaan: Ennen kuolemaa, Kuoleman aikana ja Kuoleman jälkeen. Kirjaan Mäkelin on haastatellut sekä kuoleman koskettamia ihmisiä että eri alojen tutkijoita ja asiantuntijoita, ja myös kuoleman parissa työtä tekeviä ihmisiä, esimerkiksi saattohoitajaa, sairaalapastoria ja hautaustoimistoyrittäjiä.

Kirjassa haastatellaan monenlaisia menetyksiä kokeneita ihmisiä, kuten itsemurhan tehneen isän poikaa, retinoblastoomasta ja aivokasvaimesta toipunutta nuorta miestä, lastaan saattohoitavaa äitiä ja kuolemansa tyynenä kohtaavaa perheenisää.

Haastattelut hän on kirjoittanut tarinoiksi, jotka kaikki esittelevät eri puolia kuolemasta. Mikä surussa lohduttaa? Mikä tuo kuoleman äärellä toivoa? Miten lähipiiri voi osoittaa tukensa vaikeana aikana? Mitä kuoleman edessä voi sanoa ja tehdä? Vaikka kuolema on aiheena raskas, tunteiden kirjo kuolemassa ja tarinoissa on laaja. Surun rinnalla on iloa, ikävän vierellä kulkee kiitollisuutta. Tiedon ohella kirja tarjoaa vertaistukea.

Kirjan kirjoittamiseen Mäkelin on saanut apurahan Sylva ry:ltä.

 

Tietoa ja tukea

Kuoleman kosketus särki Henna Mäkeliniltä kuolemattomuuden illuusion pari vuotta sitten, kun hänen lapsensa sairastui vakavasti. “Vaikka selvisimme läpi pahimman ja lapseni todennäköisesti toipuu pitkäaikaisesta sairaudestaan, kuolema on koskettanut perhettäni. Kannan sen kosketusta ihollani koko lopun elämäni”, Mäkelin kirjoittaa kirjansa esipuheessa.

Kuoleman sipaisun myötä Mäkelinille kirkastui, miten tärkeää on tutustua kuolemaan ja tarkastella sitä. Hänen kirjansa on syntynyt tarpeesta ymmärtää kuolemaa.

Mäkelin haluaa kirjallaan antaa lukijalle tietoa ja tukea rinnakkaiseloon kuoleman kanssa.

Kirjaan oli helppo löytää haastateltavia. Ihmisillä tuntui olevan iso tarve jakaa tuntemuksiaan, ajatuksiaan ja tietojaan kuolemasta. He halusivat olla lohduksi tai avuksi muille tai itselleen.

“Tarinansa kanssani jakaneet ovat kaikki toistaneet samaa mantraa: tieto ei lisää tuskaa. Niin uskon itsekin. Itse asiassa väittäisin lisäksi, että keskustelu ei lisää tuskaa. Mitä tutumpi asia kuolema on, sitä luontevampaa se on ottaa osaksi elämää”, Mäkelin toteaa kirjansa esipuheessa.

 

Laulu perhosesta lohdutti

Kun oma lapsi sairastui, Henna Mäkelin käveli keväisessä Helsingissä takki auki sairaalan ja väliaikaisasunnon väliä. Hän itki ja itki. Mielessä jyskytti: selviääkö lapseni, selviääkö lapseni. Hän kuunteli korvakuulokkeista lauluyhtye Rajattoman kappaletta Butterfly (perhonen).

– Perhonen, joka aamulla syntyy, elää kauniin kesäpäivän ja lopussa kuolee uneksien auringosta. Laulu kertoo siitä, että aamun ja illan välissä elämässämme on kaunista ja hyvää. Minulla oli valtava tarve kuunnella kappaletta yhä uudestaan. Laulun sanat lohduttivat. Samalla ne pukivat kauniiksi sanoiksi ajatukset, jotka olivat liian kipeitä ääneen lausuttaviksi, Mäkelin muistelee.

Lapsen sairauden alkupäivinä sairaala-arki oli vielä uutta, eivätkä lääkärit osanneet sanoa, mitä on edessä.

Ensimmäiset neljä päivää diagnoosista olivat pelottavimmat, koska lapsi oli todella huonossa kunnossa. Hän kävi silloin lähellä kuolemaa.

– Mitä pidemmälle sairaus ja hoidot etenivät, sitä voimakkaammin lapseni kuoleman mahdollisuus puhkaisi esille samanaikaisesti kaikki vastakkaiset tunteet: surun ja ilon, toivon ja epätoivon, lohdun ja kärsimyksen, onnen ja vihan, yksinäisyyden ja läheisyyden.

Mäkelin kuuluu kansanmusiikkiyhtye Lohtutorttuun.

– Musiikki ja ystävien kanssa soittaminen oli yksi henkireikä raskaassa omaishoitajan arjessa.

 

Suuri tuntematon pelottaa

Ennen lapsensa sairastumista 38-vuotias Mäkelin oli kohdannut ikäihmisten, kuten omien isovanhempiensa kuoleman; kuoleman, jossa lähtöjärjestys on tavallaan ”hyväksyttävämpi”.

Mäkelinin mukaan kuolevaa saattaa pelottaa moni asia.

– Kipu ja kärsimys ja saako niihin helpotusta. Yksin jääminen, eli onko kuoleman lähestyessä vierellä toinen ihminen. Se, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Mäkelinin mukaan suuri pelon ja ahdistuksen aihe on myös tuntemattoman pelko.

Kuolema on aina suuri tuntematon.

– Kuolemasta seuraa läheisille lukuisia käytännön asioita, joita pitää hoitaa. Miten läheiset pärjäävät niiden ja oman ikävänsä kanssa, sekin saattaa kuormittaa kuolevaa, toteaa Mäkelin.

Siksi kirjassa kerrotaan kuolemasta myös käytännön kautta: Miten järjestää uskonnolliset ja uskonnottomat hautajaiset? Mitä tehdä digitaaliselle jäämistölle? Mitä dokumentteja kuolemantapauksen jälkeen tarvitaan?

 

Suruneuvontaa ja kuolemakasvatusta

Kirjan tekemisen myötä Mäkelin tuli siihen tulokseen, että kuolemaan voi valmistautua vain rajallisesti.

– Sana valmistautuminen sisältää ajatuksen valmiiksi tulemisesta, siihen en kuoleman kohdalla usko.

– Sen sijaan kuolemaa voi tarkastella eri näkökulmista ja niiden myötä tutustua kuolemaan ja pyrkiä luomaan jonkinlaisen kokonaiskuvan tästä suuresta tuntemattomasta. Tärkeintä valmistautumista meillä kaikilla mielestäni on se, ettei sulje kuolemalta silmiään. Joka tapauksessa se on edessä meillä jokaisella, Mäkelin korostaa.

Psyykkisten traumojen ja surun hoitoon erikoistunut psykologi Soili Poijula ehdottaa Mäkelinin kirjassa, että Suomi tarvitsisi suruneuvontaa ja kuolemakasvatusta.

– Se on erinomainen ajatus. Esimerkiksi koulussa kuolemaa voisi tarkastella useasta eri vinkkelistä: biologisesta, filosofisesta, psykologisesta, eri uskontojen ja myös tapakulttuurin näkökulmasta. Lapset eivät säikähdä kuoleman edessä samalla tavalla kuin aikuiset. Heidän on usein helpompaa puhua siitä kuin aikuisen luulevat, jos ilmapiiri on keskusteluun rohkaiseva, sanoo Mäkelin.

 

Kuoleman edessä ei saa olla kiire

Henna Mäkelin korostaa hyvän saattohoidon merkitystä sekä kuolevalle että hänen läheisilleen.

– Olennaista on kivun ja muiden oireiden hyvä hoito. Lisäksi olisi tärkeää, että hoitohenkilökunnalla ja läheisillä olisi mahdollisuus olla kuolevan lähellä. Hoitohenkilökunnan kiireisyys tuntuu olevan yksi suomalaisen saattohoidon ongelma. Lääkäri ei ehdi sairasvuoteen ääreen eikä hoitajilla ole aikaa kuin toimenpiteisiin, hän sanoo.

– Kuolevan toiveita pitäisi kuunnella. Niiden sivuuttaminen haavoittaa syvästi hetkellä, jolloin ihminen on kaikkein heikoimmillaan. Kuolevan läheisiä kuormittaa kohtuuttomasti, jos he eivät saa tietoa heille rakkaan ihmisen tilasta ja vastauksia kysymyksiinsä.

Lääkäri- ja hoitajakoulutuksessa on Mäkelinin mukaan paljon kehitettävää.

– Saako kuoleva potilas helpotusta sekä fyysisiin että henkisiin oireisiin? Osaako hoitohenkilökunta tunnistaa hetken, jolloin sairautta ei voida parantaa ja on aika siirtyä palliatiiviseen ja saattohoitoon? Kommunikoinnissa on myös suuria kehittämistarpeita. Kuolemaa ja siihen liittyviä asioita ei oikein osata ja uskalleta ottaa puheeksi, pohdiskelee Mäkelin.

Kuoleman edessä pitäisi olla aikaa ja tilaa niin kuolevan kuin läheistenkin tunteille. Tukea pitäisi olla tarjolla sekä lähtevälle että jääville.

Mitä Mäkelin sitten oppi kuolemasta, kun hän kokosi aineistoa ja kirjoitti kirjaansa?

– Oikeastaan kaiken. Huomasin, miten noviisi olin ollut kuoleman suhteen. Olen edelleen ihminen, joka pelkää lapsensa menettämistä. En kuitenkaan ole enää kauhuissani tai ahdistunut. Tiedän, mitä on edessä, kun kuolema minua seuraavan kerran tavalla tai toisella koskettaa.

Myös elämä kristallisoitui Mäkelinille yhä kirkkaammin: “Minäkin kuolen – ja ennen sitä elän”, hän kirjassakin toteaa.

Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää (S&S) ilmestyi 25. syyskuuta. Se julkaistiin sekä painettuna versiona että e-kirjana. Voit ostaa kirjan täältä. Koodilla ”sylva” saat 30% alennuksen kirjasta. Julkistamistilaisuuden ohessa järjestettiin paneelikeskustelu kuolemasta ja sen kohtaamisesta, voit katsoa paneelikeskustelun ja muut päivään liittyvät videot täältä.

Teksti: Reetta Reinman
Kuvat: Lukas Pearsall, Tiia Javanainen, Henna Mäkelin