Suoraan sisältöön

15.2. tarinat: "Tällä hetkellä normaali arki on sitä, että saa harrastaa ja olla kavereiden kanssa"

 

”Itselle se oli todella koskettava hetki ja kosketti syvältä tajuta, kuinka moni muukin on kokenut saman ja kokee samaa mitä minä koin 2019 lokakuun – 2020 kesäkuun ajan kun hoidot kesti sen ajan.” Näin Oona Hentunen kertoo Narinkkatorin tuolitapahtumasta.

Oona sai leukemiadiagnoosin 2019 lokakuussa ollessaan 15-vuotias. Oona opiskeli silloin ammattikoulun ensimmäistä vuosiluokkaa turvallisuusalalla sekä valmensi ja pelasi koripalloa. Oona kertoo arjen muutoksesta sairauden seurauksena, sekä siitä millaista tukea hän tarvitsi ja sai.

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)


 

Puolusta syöpään sairastuneen lapsen ja nuoren perheen oikeutta tavalliseen arkeen.