Sain uuden mahdollisuuden juosta!

Syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten tueksi järjestettyyn Fuck Cancer Runiin osallistunut Joonas Laurila iloitsee uudesta mahdollisuudestaan juosta. Hän parantui nuoruusiässään ilmenneestä syövästä, joka oli viedä hänen jalkansa.

Sylva 2/2018
Julkaistu Sylva-lehden numerossa 2/2018

Toista kertaa järjestetty Fuck Cancer Run innosti sekä aktiiviliikkujia että uusia, kokemattomampia juoksijoita juoksemaan hyvän asian puolesta. Joukossa oli mies, Joonas Laurila, joka on itse selvinnyt nuoruusiän syövästä. Laurilalle liikkuminen ei ole itsestään selvää, sillä hän melkein menetti jalkansa syövälle.

– On tosi siistiä, että olen saanut uuden mahdollisuuden juosta. Liikunnan ilon olen saanut toki kokea jo lapsuudessani, jolloin kilpailin juoksussa. Nuorena pelasin jääpalloa ja jalkapalloa, sekä huipputasolla salibandyakin, Joonas toteaa.

 

Kaksi vaihtoehtoa

Nuoren miehen aktiivisen elämäntyylin pysäytti jalasta löydetty syöpäkasvain – synoviaali sarkooma – hänen ollessaan 18-vuotias. Joonas kertoo, että hoitovaihtoehtoja oli kaksi.

Yksi vaihtoehto oli amputoida jalka polvesta alaspäin, jotta syöpä ei pääsisi leviämään imusolmukkeisiin ja koko kehoon.

– Toisena vaihtoehtona oli tehdä sarja kokeellisia leikkauksia. 18-vuotiaalle päätös oli helppo; halusin pitää jalkani, Joonas toteaa.

Leikkaus merkitsi kuitenkin sitä, että jalkaterästä poistettaisiin kasvainten lisäksi myös kaikki lihakset ja osa ihoa, jolloin ne korvattaisiin muualta kehosta otetuilla lihaksilla ja iholla.

– En aavistanut miten paljon leikkauksia tulisi olemaan ja kuinka paljon veisi aikaa korjata jalkaa kävelykuntoon, toteaa Joonas.
Prosessi oli pitkä ja haastava.

 

Haasteista mahdollisuuksia

Nuori mies joutui siis opettelemaan kävelyn alusta asti uudelleen. Liikkuminen tuotti ensimmäiset vuodet paljon vaikeuksia.

– Korjausleikkauksia oli useita. Sain osani sairaalabakteerista ja sydämenikin pysähtyi. Vuosia meni siihen, että pystyin aloittamaan juoksun uudelleen.

Myös koulunkäynnit ja armeija saivat jäädä.

– Toisinaan koin, että elin jatkuvasti muita jäljessä. Välillä harmitti, että en saanut samoja mahdollisuuksia edetä elämässä kuin muut.

Samalla haasteet tulivat mahdollisuuksiksi, sillä motivaatio, sitkeys, tahdonvoima ja näyttämisen halukin lisääntyi. Joonas Laurilasta tuli sitkeän harjoittelun myötä kova juoksija ja maratoonari.

– Totesin itsekin, että olen harrastajaksi todella nopea. Pystyn juoksemaan paljon nopeammin kuin valtaosa kansasta. Se toimi minulle jonkinlaisena palkintona vaivannäöstä, juoksija selvittää.

Hän on toiminut jo vuosia muun muassa juoksuvalmentajana.

 

Kiinni elämässä

Sama motivaatio ajoi myös pysähdyksissä olleisiin opintomahdollisuuksiin. Mies halusi opiskella yliopistossa poliittista historiaa. Joonas on gradua vaille valmis yhteiskuntatieteiden maisteri.

– Itselleni koulu on edustanut samaa kuin juoksukin: olen oppinut oppimaan, miten tietoa kerätään, miten sitä jäsennetään ja jalostetaan. Minulle ei ole enää kovin tärkeätä se, valmistunko vai en, koska koen saaneeni opinnoista kaiken sen, mitä tarvitsinkin. Työhönkään valmistuminen ei vaikuta.

– Saattaa kuitenkin olla, että urheilupolitiikka tulee tulevaisuudessa olemaan yksi lisä työkenttääni, mikäli rahkeet siihen riittävät.

Nykyisin 36-vuotias Joonas Laurila on vaimonsa kanssa kirjakustannusalalla, heillä on oma kustantamo. Lisäksi he ovat sekä ruoka-alan että urheilualan vaikuttajia, hyvin näkyvässä roolissa.

 

Kohti tasapainoa

Joonaksen jalka ei toki tule koskaan olemaan normaali. Viimeisen kolmen vuoden aikana jalkaa on leikattu kaksi kertaa.

Juokseminen tuo kuitenkin edelleen tärkeää sisältöä Joonaksen elämään, vaikka välillä sattuukin.

– Viihdyn ylipäänsä ulkona. Kävely, pyöräily ja juoksu ovat ulkona huomattavasti mielekkäämpiä kuin sisäliikuntapaikoissa. Merkitystä ei ole silläkään, kuinka kovaa tai pitkään liikkuu, sillä liikunta palkitsee aina. Huonossakin säässä voi saada todella hyvät kiksit.

Juoksu ei ole kuitenkaan koko elämä, ja siitä kertoo myös Joonas Laurilan viime vuonna kirjoittama kirja ”Juoksijan järki” (No Tofu Publishing Oy, 2017). Mies myöntää menneensä juoksun suhteen jossain vaiheessa överiksi, joten hän rohkaisee tasapainoon elämän eri osa-alueiden välillä.

– Juoksun ei pidä hallita elämää liikaa, vaan on oltava muitakin kiinnekohtia. Itse koen, että mitä terveempi olen, sitä onnellisempi olen. Liikunta on toki edelleen erittäin tärkeä osa onnellisuutta.

– Perhe on voimavarani. Kun saan elää ja toimia rakkaudentäyteisessä ympäristössä, saan siitä voimaa.

Laurila on myös kahden alle kahden alle 2-vuotiaan kaksospojan isä, joten aikaa kuluu paljon myös lasten kanssa.

 

Auta omalla tavalla

Fuck Cancer Run on Joonas Laurilan panos siihen, että ihmisiä saisi ylipäänsä juoksemaan. Omakohtaisesti koettu syöpä lisää motivaatiota järjestötoimintaan, joka auttaa muita syövän kokeneita nuoria. Joonas on ennenkin osallistunut Sylvan tapahtumiin ja varainkeruukampanjoihin.

Hyväntekeväisyyttä juoksija pitää tärkeänä.

– Olemme vaimon kanssa miettineet vuosittain erilaisia hyväntekeväisyyskohteita – sitä miten paljon aikaa tai varoja niille varaamme.

Joonas korostaa kuitenkin, että auttaminen on hedelmällisintä silloin, kun sitä tekee ns. omalla tavallaan.

– Jos se tapa, miten hyväntekeväisyyttä tekee, on riittävän mielekästä itselle, sitä motivoituu tekemään eikä siitä jää helposti kesken. Näin myös työn jälkikin on laadukasta.

Teksti: Merja Kiviluoma
Kuva: Antti Mutka