Syöpää sairastavan lapsen ravitsemuksen tukeminen

Oulun ammattikorkeakoulun sairaanhoitajalinjan opiskelijoiden opinnäytetyö liittyen syöpää sairastavan lapsen ravitsemuksen tukemiseen tehtiin kirjallisuuskatsauksena. Tärkeästä aiheesta on tehty melko vähän tutkimuksia, vaikka vajaaravitsemus on varsin yleistä sairaalahoidossa olevien lasten keskuudessa.

Sylva 4/2018
Julkaistu Sylva-lehden numerossa 4/2018

Vaikka ravitsemus on osa perussairauden hyvää hoitoa, vajaaravitsemus on yleistä sairaalahoidossa olevien lasten keskuudessa: arviot vaihtelevat 6-40 %:n välillä. Jopa yli 90 % lapsista on vähintään kohtalaisessa vajaaravitsemusriskissä.

Syöpää sairastavilla lapsilla ravitsemusongelmat liittyvät yleensä itse sairauteen ja sen tyypillisimpiin hoitoihin.

Ravitsemustilalla onkin yhteyttä hoitojen sietoon.

Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuvien sairaanhoitaja Iida-Maaria Typön ja sairaanhoitaja Susanna Priuskan tekemän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla tuoretta tutkittua tietoa syöpää sairastavan lapsen ravitsemuksen tukemisen interventioista.

Opas yhteistyössä perheiden kanssa?

Tutkimus toteutettiin opinnäytetyönä Oulun ammattikorkeakoulussa ja menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Haku kohdistui viiteen tieteelliseen tietokantaan ja tuotti kahdeksan tieteellistä tutkimusta, jotka on julkaistu vuosina 2010-2018.

Tutkimuskysymykset olivat: Miten syöpää sairastavan lapsen ravitsemusta tuetaan? Miten ravitsemustilaa seurataan ja ravitsemuksen riittävyyttä arvioidaan? Millaista tietoa ja ohjausta syöpää sairastavan lapsen perhe tarvitsee ravitsemukseen liittyen?

Priuska ja Typpö kertovat, että aihe opinnäytetyöhön löytyi Oulun ammattikorkeakoulun opinnäytetyöpankista ja sen valintaan vaikutti sekä heidän oma henkilökohtainen mielenkiintonsa että tutkimustieto ja käytännön havainnot harjoittelujaksoilta. Muita lähtökohtia tutkimukselle oli vajaaravitsemuksen tiedossa oleva yleisyys ja aiheesta keväällä 2018 julkaistu opinnäytetyö ”Kuhan syö ees jotaki” (DIAK), jossa on tutkittu hoitajien kokemuksia syöpää sairastavan lapsen ravitsemuksesta.

– Tulosten mukaan ravitsemus on haastavaa ja kehittämisehdotuksena mainittiin yhtenäinen, perheiden kanssa toteutettava ravitsemuksen alkuohjaus sekä kirjallinen opas, Priuska ja Typpö kertovat.

Perheen yhteistä, rentoa ruokailua tulisi tukea

Katsauksen tulosten perusteella voidaan tunnistaa kolme toimivaa ravitsemuksen tukemisen muotoa sairaalaolosuhteissa: oraalinen eli suun kautta annettava ravitsemus, enteraalinen eli letkulla suoraan mahalaukkuun tai maha-suolikanavaan annettava ravitsemus ja parenteraalinen eli ruoansulatuskanavan ulkopuolinen ravitsemus. Vaikka oraalinen ravitsemus on enteraalisen ravitsemuksen muoto, sitä voidaan käsitellä myös erillisenä keinona.

Tuloksissa tuli esille useita keinoja oraalisen ravitsemuksen tukemiseen. Syömiseen liittyvien jännitteiden vähentäminen ja rentous ruokailutilanteessa johtavat onnistuneempaan lopputulokseen. Syömistä voidaan tukea esimerkiksi kalorilisillä tai tarjoamalla lempiruokia.

Myös ruokailutilanteen rauhoittaminen ja mahdollisuus ruokailla yhdessä vanhemman kanssa edistävät syömistä.

Potilaat ja perheet suosivat enteraalista ja parenteraalista ravitsemusta eri syistä johtuen. Parenteraaliseen ravitsemukseen liitetyt mielikuvat ovat positiivisempia perustuen olemassa olevaan iv-yhteyteen ja nenämahaletkun asettamiseen ja ulkonäköön liittyviin mielikuviin. Enteraalisen letkuravitsemuksen etuina ovat kuitenkin muun muassa tehokkuus painon stabiloinnissa, ruuansulatuselimistön pysyminen aktiivisena ja pienempi maksarasitus.

Sitä, tarvitseeko lapsipotilas lisäravitsemusta, voidaan arvioida eri tavoin. Tukitoimenpiteen valintaan ei ole yksiselitteisiä ohjeita, mutta suosituksia löytyy kyllä. Tässä ongelmana on Priuskan ja Typön tutkimuksen mukaan se, että ravitsemustilan seurantaan kehitetyt arviointi- ja seulontatyökalut eivät ole rutiininomaisesti käytössä ja seurantakäytännöt vaihtelevat. Usein ongelmana on myös se, että työkalut ja suositukset ovat aikuispotilaille kehitettyjä.

– Tuloksissa yllätti se, miten vähän tietoa psykologisesta näkökulmasta oli löydettävissä. Ehkä tutkimuskysymystä olisi pitänyt suunnata toisella tavalla, Priuska ja Typpö toteavat.

Ennaltaehkäisevä ja yhtenäinen ohjeistus paras

Suurin osa syöpää sairastavan lapsen ravitsemustilaa heikentävistä tekijöistä liittyy itse sairauteen ja sen hoitoon. Myös psykologisilla tekijöillä on vaikutusta. Ruokahaluttomuus, pahoinvointi, oksentelu, uupumus ja mukosiitti eli suun ja nielun tulehdus ovat vanhempien näkökulmasta keskeisimmät ravitsemusongelmien aiheuttajat. Hoitomuotojen aiheuttamien haittavaikutusten tehokas hoito edistää lapsen kykyä syödä.

Perheet ovat kokeneet jääneensä paitsi emotionaalisesta myös käytännön tuesta ravintoasioihin liittyen.

Vanhemmat ovat kokeneet hoitajilta saamansa ohjauksen riittämättömäksi. Tietoa ravitsemuksesta ja ravitsemuksen tukemisen keinoista tulisi antaa kaikille siitä huolimatta onko lapsella riski aliravitsemukseen vai ei.

– Osastolla oli olemassa hieman kirjallista materiaalia, kuten Sylvan ravitsemusopas, mutta ei yhtenäisiä käytäntöjä tai ohjeistuksia ravitsemukseen liittyen, Priuska ja Typpö havainnoivat tutkimuksen aikana.

Ohjauksen tulisi sisältää tietoa mahdollisista hoidon aiheuttamista sivuvaikutuksista, jotka vaikuttavat syömiseen, neuvoja syöpään ja sen hoitoon liittyviin ravitsemusongelmiin, ravitsemuksen tärkeydestä, erilaisista menetelmistä ravitsemuksen tukemiseen sekä yleisesti ruuan turvallisuusasioista.

Ravitsemushoitoon ja perheiden ohjaukseen liittyvien yhtenäisten käytäntöjen puute oli tulosten perusteella suurin kehittämiskohde.

Ravitsemukseen liittyvissä keskusteluissa tulisi hyödyntää jaettua päätöksentekoa. Käytäntöjen ja ohjauksen kehittäminen on tärkeää, koska hoitohenkilökunnan rooli perheiden käsitysten muotoutumisessa on suuri.

Perheillä tulisi olla tarpeeksi tietoa, jotta he osaisivat tarttua ravitsemusongelmiin heti niiden ilmaantuessa. Ohjauksessa tulisi käyttää sekä suullista että kirjallista materiaalia ja hyödyntää moniammatillista yhteistyötä.

– Ohjeistuksen laatiminen olisi oiva opinnäytetyöaihe jollekin opiskelijalle/opiskelijoille. Se voisi olla osa kehittämishanketta mahdollisesti, Priuska ja Typpö ehdottavat.

Voit tutustua Iida-Maria Typön ja Susanna Priuskan opinnäytetyöhön täällä.

Teksti: Iida-Maaria Typpö, sh (AMK), Susanna Priuska, sh (AMK), Sirpa Tölli, TtM, lehtori Oulun ammattikorkeakoulu, Virpi Riuttanen, TtM, lehtori Oulun ammattikorkeakoulu, Mari Pöyhtäri
Kuvat: Pixabay