Suoraan sisältöön

Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis Sylvan tilaisuuteen Suomi-Areenaan

Sylva keskusteluttaa hyvinvointivaltion valmiuksista syöpäsairaan lapsen perheen tukemisessa.

Syöpään sairastuneiden lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja heidän läheistensä yhteisö Sylva järjestää Suomi areenassa keskustelutilaisuuden hyvinvointivaltion tilanteesta syöpään sairastuneen lapsen perheen tukemisessa. Keskusteluun osallistuvat syöpään sairastuneen lapsen isä, Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Jacob Friis, syöpään sairastuneen lapsen äiti, tutkimusjohtaja Riikka Leskelä ja Sylvan edustaja Antti Karjalainen. Tilaisuuden juontaa Riitta Väkeväinen.

Kun lapsi sairastuu syöpään, koko perheen elämä pysähtyy. Ajatukset täyttävät pelko, epätietoisuus ja valtava huoli. Raskaan tunnetaakan lisäksi perheen talous kokee shokin ja Sylvan perhebarometrin mukaan vanhempien nettotulot laskevat hoitojen aikana 80%:lla perheistä. Lapsen syöpä kuormittaa myös vanhempien jaksamista ja tarpeet ammatilliselle keskusteluavulle ja vertaistuelle, koko hoitopolun ajan ovat merkittävät. Tällaisen moniulotteisen ongelman edessä tarve yhteiskunnan tuelle on myös suuri. On perheen ja yhteisen edun mukaista, että he saavat mahdollisimman laajan taloudellisen ja sosiaalisen tuen kriittisen tärkeiden lääketieteellisten hoitojen lisäksi.

Keskustelu käydään englanniksi ja striimataan suorana osoitteessa SuomiAreena.fi.

Tilaisuus järjestetään SuomiAreenassa Puuvillan lavalla Porissa, perjantaina 26.6. klo 15.00-15.45.

Sylva on vanhempien perustama yhdistys, joka tukee syöpään sairastuneita lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ja heidän läheisiään. Sylvan perhebarometri 2026 julkaistaan SuomiAreenassa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Sami Ruokangas
viestintä- ja varainhankintapäällikkö
050 361 7977
sami.ruokangas@sylva.fi