Maailman suurin tuplaplatinalevy, Tähkän signeeraama juliste ja Iittalan keräilyharvinaisuuksia – Sylvan hyväntekeväisyyshuutokaupassa tarjolla ainutlaatuisia aarteita
Hansakorttelissa järjestetään keskiviikkona 2. lokakuuta ennennäkemätön hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa tarjolla on toinen toistaan erikoisempia ja hauskempia tavaroita sekä elämyksiä Turun alueella toimivilta yrityksiltä ja julkisuuden henkilöiltä. Huutokaupan tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä syöpään sairastuneiden lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja heidän läheistensä tukijärjestö Sylva ry:lle. Tapahtuman
juontavat Aki ja Heli Palsanmäki.
Idea huutokaupasta saatiin keväällä Hansakorttelin nuorisoraadilta, kun nuorten toiveita ja ideoita kartoitettiin kauppakeskuksen kehittämiseen liittyen.
“Nuoret toivat esille, että Huutokauppakeisari on suosittu hahmo myös heidän keskuudessaan. Olimme aloittaneet yhteistyön Sylvan kanssa ja saimme idean, että voisimme yhdistää hyväntekeväisyyden ja huutokaupan. Huutokauppa-ammattilaiset Aki ja Heli Palsanmäki osallistuvat tempaukseen myös lahjoittamalla huutokauppaan minkäs muunkaan kuin kuparipannun”, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Järvinen kertoo.
Hansatorilla keskiviikkona 2.10. klo 17 käynnistyvä tapahtuma ei ole perinteinen vanhaa tavaraa kauppaava huutokauppa, sillä yllättäviä lahjoituksia on saatu lukuisten turkulaisten yritysten ja seurojen lisäksi
tunnetuilta turkulaisilta henkilöiltä ja taiteilijoilta. Esimerkiksi Lauri Tähkä, Kike Elomaa, Janne Porkka ja Lukas Hradecky ovat lahjoittaneet omaisuuttaan hyväntekeväisyystempaukseen. Myös Robin Packalénilta tullaan näkemään huutokaupassa hyvin henkilökohtainen ja suurikokoinen lahjoitus. Myös Sylvan
pitkäaikaiselta tukijalta HIFK:lta saadaan huutokaupattava tuote.
”Olemme Sylvalla suorastaan liikuttuneita siitä, millaisella innolla turkulaiset yritykset ja julkisuuden henkilöt ovat lähteneet mukaan tempaukseen. Tällaiset lahjoitukset ovat meille elintärkeitä, sillä 90
prosenttia toiminnastamme perustuu yksityis- ja yrityslahjoituksien, keräyksien sekä verkkokaupan tuottojemme varaan”, Sylvan viestintä- ja varainhankintapäällikkö Sami Ruokangas sanoo.
Ruokangas ja Järvinen toivovat, että mahdollisimman moni turkulainen innostuisi saapumaan mukaan huutokauppaan.
”Tarjolla on tuotteita ja elämyksiä laidasta laitaan ja erilaisille budjeteille. Lahjoitusten joukossa on varmasti myös sopivia tuotteita yrityksille, jotka haluavat toimistoonsa katseenvangitsijan ja samalla tehdä hyvää. Ihan jokainen voi kuitenkin osoittaa tukeaan, vaikka vain saapumalla paikalle ja levittämällä tietoa huutokaupasta”, Järvinen ja Ruokangas toteavat.
Huutokaupattavat tavarat ovat yleisön nähtävillä tuntia ennen huutokaupan alkua Hansatorilla. Erikoisten aarteiden lisäksi huutokaupattavana on taidetta, nimikirjoitusten kera varustettuja pelipaitoja ja suosikkikirjoja, hyvinvointiin liittyviä tuotesettejä, mielenkiintoista elektroniikkaa sekä keräilyharvinaisuuksia, kuten esimerkiksi Iittalan numeroitu Aalto-maljakko, jota ei enää valmisteta.
Hyväntekeväisyyteen ovat osallistuneet muun muassa höyrylaiva s/s Ukkopekka, turkulainen taidegalleria Unknown Artist useammalla taidelahjoituksella sekä Kivikoi design-brändi, jonka taidelahjoituksen arvo on yli 1 000 euroa. Tavaroiden lisäksi huutokaupattavana on elämyksiä, kuten esimerkiksi tarot-korttien tulkintaa ja fanitapaaminen Salatut elämät -näyttelijän kanssa.
Huutokauppaan osallistuminen on helppoa, sillä maksu onnistuu paikan päällä käteisen lisäksi myös Mobile Paylla.
Huutokaupattavia tuotteita on koottu osoitteeseen: https://hansakortteli.fi/2024/09/24/ilmiomainenhyvantekevaisyyshuutokauppa-2-10-klo-17/
Lisätietoja:
Mirva Järvinen, markkinointipäällikkö, Hansakortteli,
044 286 9791
mirva.jarvinen@hansakortteli.fi
Sami Ruokangas, viestintä- ja varainhankintapäällikkö, Sylva ry,
050 361 7977
sami.ruokangas@sylva.fi
Hansakortteli on Turun suurin ja Suomen rakastetuin kauppakeskus, jonka kävijämäärä on noin 10,5 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii lähes 140 yritystä, joissa työskentelee noin 1600 henkilöä.