Suoraan sisältöön

Opiskelijat tempaisivat Fuck Cancer -tukikonsertin

Joukko kansainvälisen liiketalouden opiskelijoita ammattikorkeakoulu Metropoliasta järjesti marraskuussa #FUCKCANCER Charity Club -hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotot lahjoitetaan Sylva ry:n valtakunnalliselle Fuck Cancer -kampanjalle.

Opiskelijoiden idea merkityksellisen hyväntekeväisyyskonsertin järjestämisestä syntyi kurssilla, jossa ryhmälle annettiin tehtäväksi toteuttaa vapaavalintainen projekti.

– Halusimme järjestää tapahtuman, jonka avulla voimme tehdä hyvää. Halusimme tukea Sylvan Fuck Cancer -kampanjan työtä syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten hyväksi, koska aihe on koskettava ja pidämme Sylvan työtä tärkeänä, kertoo Tuukka Vesa, yksi tapahtuman järjestäjistä.

Konsertti järjestettiin 27. marraskuussa helsinkiläisessä On the Rocks -baarissa.  Konsertissa esiintyivät Pianomies, Wil, Kari Grande & Liimanäpit & Perros Locos sekä Chris Flow. Yleisöä paikalle kertyi noin 100 henkilöä.

– Ihan mahtavaa, että saimme niin paljon yleisöä paikalle, Vesa hehkuttaa.

Tuukka Vesa on yksi tukikonsertin järjestäjistä.

Iso työ johti positiiviseen palautteeseen

Tapahtumajärjestelyt vaativat paljon aikaa ja panostusta, mutta lopputulos oli kaiken vaivan arvoinen.

– Suuren tapahtuman järjestäminen oli meille uutta, minkä vuoksi projekti myös jännitti. Kovalla motivaatiolla ja työllä saimme kuitenkin järjestettyä hienon tapahtuman. Onnistunut tapahtuma toi myös lisää itseluottamusta omiin kykyihin tapahtumien järjestämisessä, Vesa kuvailee.

Tapahtumasta saatu palaute on ollut positiivista.

Yleisö tykkäsi artisteista ja saimme kiitosta myös siitä, että tapahtuman tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Myös opettajiltamme saimme hyvää palautetta.

– Esiintyjät arvostivat sitä, että saivat olla mukana tekemässä hyvää. Haluankin lähettää suuret kiitokset esiintyjille, jotka tulivat vapaaehtoispohjalta tapahtumaamme, Vesa kiittelee.

Aihe rohkaisi ihmisiä keskustelemaan

Konsertti sai myös ihmiset syventymään kiinnostaviin ja koskettaviin keskusteluihin.

– Ihmiset lähestyivät meitä ja kertoivat paljon omia kokemuksiaan esimerkiksi syöpään sairastuneesta läheisestä. Oli mahdottoman hienoa, että tapahtuma aktivoi ihmisiä myös syvällisempiin keskusteluihin, Vesa iloitsee.

Kokonaisuudessaan tukikonsertin järjestäminen oli onnistunut kokemus.

Projekti oli aivan mahtava! Meillä oli aivan huikea jengi, joiden kanssa oli hieno ja opettavainen kokemus toteuttaa tämä projekti. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa olisi mahdollisuus järjestää jotain vastaavaa.

– Suurkiitos kaikille tapahtumassa mukana olleille, niin järjestäjille, yleisölle kuin esiintyjillekin. Ilman teitä tämä ei olisi onnistunut, Vesa päättää.

Teksti ja kuva: Annika Saine