Suoraan sisältöön

PartaMatti lahjoitti Kymppitonnipotin Sylvan tukemiseksi

PartaMatti alias Matti Airaksinen voitti tiistaina 23.4. Fox-kanavalla esitetyssä Kymppitonni-jaksossa koko ohjelman pääpotin eli 10 000 euroa. Voittopotin PartaMatti lahjoitti Sylvan työhön syöpään sairastuneiden lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja heidän läheistensä hyväksi.

– Kymppitonni on hyvän mielen ohjelma, joka tuottaa iloa katsojille ja jossa ansaittu voitto tukee arvokasta työtä tekeviä hyväntekeväisyysjärjestöjä. Onnittelemme niin PartaMattia loistokkaasta voitosta, kuin myös Sylva ry:tä hyväntekeväisyyspotin saamisesta tärkeään tarkoitukseen, hehkuttaa ohjelmajohtaja Elina Mustelin.

Kymppitonni oli PartaMatille nostalginen ja upea kokemus.

– Oli mahtavaa päästä mukaan Kymppitonniin! Ensimmäiseltä kierrokselta finaaliin selviäminen oli todella yllättävää. Finaalin voitto tuntuu vielä häkellyttävämmältä, PartaMatti iloitsee.

Ohjelman voitto oli Matin uskomattoman loppukirin ansiota.

– Kilpailu oli todella jännittävä! Oli kuumottavaa istua boxissa luurit päässä, ja tuntuu, että ohjelman pelaaminen kotisohvalta on paljon helpompaa. Olen äärimmäisen iloinen voitosta, Matti nauraa.

PartaMatti valitsi hyväntekeväisyyskohteekseen Sylva ry:n, johon hän haluaa lahjoittaa 10 000 euron voittopotin.

– Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Työssäni Vaskivuoren lukion kuvataiteen opettajana olen päivittäin tekemisissä nuorten kanssa. Lasten ja nuorten ilot ja surut koskettavat itseäni suuresti, Matti kertoo ja jatkaa:

– Jokainen meistä joutuu elämänsä aikana kohtaamaan syövän, joko läheisen kautta ja pahimmillaan omassa kehossa. Syöpä on hirvittävä asia ja lasten ja nuorten syöpä on vielä hirvittävämpää. Siksi haluan olla mukana tukemassa Sylvan arvokasta työtä, PartaMatti perustelee.

PartaMatti on paitsi opettaja, myös entinen YleX:n radiojuontaja sekä nykyisin myös DJ ja miesompelija. Rakas ompeluharrastus on edennyt siihen pisteeseen, että Matin tuotteilla on myös oma verkkokauppa. Nyt verkkokaupassa on myynnissä myös Fuck Cancer -collegepaitoja. Jokaisesta myydystä Fuck Cancer -paidasta PartaMatti lahjoittaa 50 euroa Sylvalle.

Lämmin kiitos lahjoituksesta ja suuret onnittelut voitosta!

Teksti: Annika Saine
Kuvat: FOX Suomi ja Annika Saine