Suoraan sisältöön

Syöpä muuttaa työelämän – yhteisöjen tuki auttaa jaksamaan

Syöpä vaikuttaa elämän eri osa-alueisiin, ja sairastuminen vaikuttaa myös työelämään monin tavoin. Sairastunut voi joutua olemaan pitkäänkin pois töistä hoitojen aikana. Työyhteisön tuki onkin tärkeää ja on hyvä, että työyhteisön kesken pystytään puhumaan muustakin kuin syövästä.

Suomen Syöpäpotilaat ry:llä on käynnissä Minä, syöpä ja työ -hanke, jonka tarkoituksena on tukea työikäisten syöpään sairastuneiden töihin paluuta, työssä jaksamista sekä työnhakua. Tarjolla on vertaistukea, tietoa, tapahtumia ja koulutusta sekä syöpään sairastuneille että ammattilaisille.

Hanke käynnistyi vuonna 2017 ja se kestää vuoteen 2020 saakka. Tarve hankkeelle on noussut Suomen Syöpäpotilaat ry:n potilasverkostoista, joissa aihe koettiin merkittäväksi. Myös yhteiskunnallisessa keskustelussa työssä jaksaminen on korostunut paljon.

Syöpä on muutakin kuin vain fyysisiä hoitoja – se vaikuttaa kaikille elämän osa-aluille. Syöpään sairastuneilla on kohonnut masennusriski vielä 10 vuotta sairastumisen jälkeen. Siksi on tärkeää panostaa työssä jaksamiseen.

– Tällaiselle palvelulle on suuri tarve. On tärkeää saada tukea työssä jaksamiseen, työnhakuun ja töihin paluuseen, kertovat hankkeen projektipäällikkö Emma Andersson ja työelämäkoordinaattori Marketta Liljeström.

– Puhe syövästä on muuttumassa ja aiheena syöpään ei välttämättä liity niin paljon tabua kuin aikaisemmin. Syöpä näyttää olevan muuttumassa pitkäaikaissairaudeksi muiden rinnalle. On tärkeää, että pystymme tukemaan työikäisiä syöpään sairastuneita.

Työ symboloi normaalia elämää

Syöpään sairastuminen vaikuttaa työelämään monella tavalla esimerkiksi syöpätyypistä ja hoidoista riippuen. Myös työtehtävät vaikuttavat siihen, miten paljon hoitojen aikana voi olla töissä.

– Osa haluaa ja pystyy käymään pitkään töissä hoitojen aikana, kun taas osa joutuu olemaan pitkäänkin poissa, Emma kertoo.

Sairastuminen saa ihmisen usein miettimään suhdettaan työhön.

– Usein sairastuneet alkavat pohtia sairauden vaikutuksia heihin itseensä ja suhdetta työhönsä.   Sairastuminen saa ihmisen pohtimaan merkityksiä ja arvoja ja sitä, onko työ mielekästä ja sellaista, että siinä haluaa jatkaa, Marketta kuvailee.

Hankalammaksi tilanne muodostuu, jos sairaus estää palaamisen entiseen työhön. On iso juttu, että pitää lähteä etsimään uutta alaa.

– Töihin palaaminen tai uudessa työssä aloittaminen on stressaavaa ja voi saada ihmisen kyseenalaistamaan omaa osaamistaan. Siksi on tärkeää saada todistettua itselleen, etteivät taidot ole kadonneet.

– On kiinnostavaa, millaisia merkityksiä ihmiset antavat työlleen. Työ symboloi normaalia elämää ja elämää ennen sairastumista. Monella on halu palata töihin, koska se on muistutus normaalista elämästä, johon haluaa palata, Marketta sanoo.

Sairastuminen voi kuitenkin tuoda myös positiivisia asioita työelämään.

– Sairastuminen voi saada aikaan positiivisen sysäyksen miettiä, mitä haluaa työltä ja elämältä ylipäänsä. On tärkeää terveellä tavalla itsekkäästi osata asettaa omat rajansa, Emma toteaa.

Työyhteisön tuki auttaa jaksamaan

Pitkä poissaolo saa sairastuneen usein miettimään omaa rooliaan ja paikkaansa työyhteisössä.

– Jos poissaolo on pitkä, sairastunut alkaa helposti miettiä, että hän jää jälkeen urakehityksessä. Voi tulla myös tunne, että tarvitaanko häntä enää, jos työpaikalla pärjätään pitkään ilman.

Esimiehet tarkoittavat hyvää antaessaan sairastuneelle tilaa ja aikaa toipua, mutta sairastuneesta saattaa tuntua, että hän jää ulkopuolelle tai että häntä vältellään. Työkavereiden voi olla vaikea löytää sanoja toisen kohtaamisessa.

– Jaksamisen ja yhteenkuuluvuuden kannalta on tärkeää, että työkaverit pitäisivät sairastuneeseen yhteyttä. Erityisen tärkeää olisi puhua muistakin asioista kuin vain syövästä. On ihanaa saada empatiaa, mutta ei pidä tehdä kenestäkään ”työpaikan syöpäpotilasta”. Moni ei halua, että syöpä alkaa määrittää ihmistä liikaa, Emma muistuttaa.

– Työyhteisöltä vaaditaan rohkeutta kohdata työkaverin sairaus. Sairaudesta puhumista tai kysymistä ei tarvitse pelätä. On tärkeää kohdata sairastunut avoimesti ja kysyä kuulumisia herkällä mielellä. Välttely on pahempaa kuin se, että sanoo jotain tyhmää, Marketta täydentää.

Työyhteisön voimin Fuck Cancer Runiin

Suomen Syöpäpotilaat ry:n väkeä osallistuu myös Sylva ry:n järjestämään Fuck Cancer Runiin 27.4. syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten hyväksi. Emma osallistui juoksuun jo viime vuonna. Tänä vuonna mukaan lähtee myös Marketta sekä Tampereella työelämäkoordinaattori Tuuli Mähönen.

– Hankkeemme innostaa myös fyysisen työkyvyn ylläpitoon. Fuck Cancer Run on erinomainen tapa hauskalla tavalla edistää fyysistä hyvinvointia sekä samalla tehdä hyvää. Tapahtumalla on myös tärkeä viesti, jonka aihe koskettaa.

Myös tiimiasu juoksua varten on jo mietittynä.

– Tapahtumassa meidät voi bongata Hyvänlaatuinen työ -hikinauhat päässämme, Emma ja Marketta nauravat.

Tämän vuoden Fuck Cancer Runin teemana on yhteisöllisyys. Voit halutessasi tulla mukaan joko juoksemaan tai vapaaehtoisena – samalla tuet työtämme syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten hyväksi. Juoksu järjestetään lauantaina 27.4.2019 Helsingissä ja ensimmäistä kertaa myös Tampereella. Lisätietoja ja ilmoittautumiset täällä.

Liity mukaan tiimiin Suomen Syöpäpotilaat ry:n juoksutiimiin! Suomen Syöpäpotilaat ry tarjoaa kolmelle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle työikäiselle syöpään sairastuneelle osallistumisen ja kaikki osallistujat saavat upeat Hyvänlaatuinen työ -hikipannat. Lue lisää täältä.

Teksti: Annika Saine
Kuvat: Suomen Syöpäpotilaat ry ja Annika Saine