Suoraan sisältöön

Tiedote: Nuori elämä pysähtyy, kun syöpä iskee - Sylva täyttää 40 vuotta

 

Tänään 15.2. Kansainvälisenä lasten syövän päivänä haluamme muistuttaa siitä, että syöpään sairastuneen lapsen koko perhe tarvitsee tukea.

Viime vuonna Suomessa sairastui 162 lasta syöpään ja kuoli 25. Kun lapsella diagnosoidaan syöpä, koko elämä menee tauolle. Päiväkoti, koulu ja harrastukset seisahtuvat infektioriskin takia ja kaikki huomio keskittyy sairauden hoitoon. Toinen vanhemmista jää todennäköisesti pois työelämästä ja keskittyy tukemaan ja hoitamaan lasta. Huomio sisaruksiin ja muuhun elämään on vähäisempää ja jää sairauden hoidon varjoon.

Sylva ry on syöpään sairastuneiden lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja heidän läheistensä yhdistys. Sylva ry:n alaisuudessa toimivan Sylva-säätiön tutkimusten mukaan perhe tarvitsee taloudellista, terapeuttista ja kokonaisvaltaista psykososiaalista tukea. Tukea perheille tarjoavat syöpäosastojen ohella paikalliset vanhempain yhdistykset ja -kerhot, kunnat ja valtakunnallisessa tasolla Sylva ry.

Sylva ry perustettiin vuonna 1982 syöpää sairastavien lasten vanhempien aktiivisuudella. Toimittaja Mirja Pyykön dokumentti Osasto 10. sai koko Suomen liikkeelle ja lasten vanhempien huoli sai näkyvyyttä. Ensimmäisenä toiminta keskittyi lasten syöpäosastojen olosuhteiden parantamiseen. Useat vanhemmat olivat valmiita kertomaan oman tarinansa, vaikka monet myös tiesivät, ettei parannuksia hoitoihin tulisi heidän lapsensa elinaikana.

Vuosikymmenten aikana Sylvasta on kasvanut syöpää sairastavien alle 35-vuotiaiden sekä heidän läheistensä yhteisö. Tänään työmme painopiste on tuottaa tietoa, tukea ja tutkimusta. Hallitus koostuu lasten vanhemmista, nuorista ja nuorista aikuisista, täydennettynä syöpähoitojen asiantuntemuksella. Sylvan toiminnassa näkyy vertaisuus ja vapaaehtoisuus monella tasolla ja myös Sylva-säätiön tutkimustoiminnassa on syöpään sairastuneiden ja läheisten ääni vahvasti läsnä.

Unelmamme on, että kaikki saisivat tarvitsemansa tuen. – Olemme hyvin ylpeitä parannuksista, joita olemme saaneet aikaan psykososiaaliseen tukeen Suomessa. Seuraavien vuosikymmentenkin aikana Sylva huolehtii kaikkien alle 35-vuotiaiden syöpään sairastuneiden tuen kehittämisestä, sanoo Sylva ry:n hallituksen puheenjohtaja Lassi Kurkijärvi.

Tänä vuonna Sylva ry täyttää 40 vuotta. Juhlistamme syöpään sairastuneiden lasten vanhempien perustaman yhdistyksen taivalta kampanjoimalla ”Nuori elämä tauolla” – teemalla. Haluamme herättää jokaisen suomalaisen huomaamaan miltä tuntuu, kun elämä yhtäkkiä pysähtyy kuolemanvakavan sairauden edessä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Marika Aro
toiminnanjohtaja
050 325 2570
marika.aro@sylva.fi

Sami Ruokangas
viestintäpäällikkö
050 361 7977
sami.ruokangas@sylva.fi