Suoraan sisältöön

Tiedote: Syöpä koskettaa myös sisaruksia

Lapsen sairastuminen syöpään on aina koko perheen kriisi, muistuttaa Sylva ry syyskuun aikana. Sairastuneen lapsen ja tämän vanhempien lisäksi syöpä koskettaa myös perheen terveitä sisaruksia. Syyskuu on Kultanauhakuukausi, jonka aikana lisätään tietoisuutta lasten syövistä. Tänä vuonna Suomessa on myös myynnissä Kultanauha, kansainvälinen lasten syöpien tunnus.

Joka vuosi noin 150 suomalaista lasta sairastuu syöpään. Tehokkailla hoidoilla kolme neljästä parantuu, mutta samalla paitsi sairastuneen myös hänen lähipiirinsä arki mullistuu.

Vuoden 2019 Kultanauha-kuukauden teemana on sisaruus. Kampanjalla tuodaan esiin sitä, millaisia vaikutuksia syövällä on sairastuneen lapsen terveisiin sisaruksiin ja miten sisaruksia sekä koko perhettä voidaan tukea.

​– Sisaruksia saattaa usein pelottaa, kun siskolla tai veljellä todetaan syöpä. Jo sana syöpä itsessään on pelottava, sillä siihen liittyy paljon tietämättömyyttä ja epävarmuutta tulevasta. Sisarukset kantavat paljon huolta siitä, miten syöpä vaikuttaa sairastuneeseen sisarukseen, vanhempiin, koko perheeseen ja heihin itseensä, kertoo Sylva ry:n perhetyön asiantuntija Riikka Ranta.

Syöpädiagnoosin ja -hoitojen myötä koko perheen arki muuttuu merkittävästi. Kahden vanhemman perheissä toinen vanhemmista on yleensä koko ajan sairaalassa sairastuneen lapsen kanssa – hän ikään kuin katoaa hetkeksi terveiden lasten elämästä. Yksinhuoltajaperheissä tilanne on vielä rankempi.

Sylvan tehtävänä on tarjota psykososiaalista tukea syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.


Syöpä koskettaa myös terveitä sisaruksia

Mukana Kultanauha-kampanjassa Viljamaan perhe ja erityisesti syöpään sairastunut Joacim sekä tämän sisarukset Debora ja Jetro. Heidän tarinansa kerrotaan Sylvan verkkosivuilla ja kampanjan videoilla, jotka näkyvät verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

– Sairastuneille on olemassa oma hoitosuunnitelma, mutta oikeastaan se pitäisi olla koko perheelle ja sen pitäisi jatkua vielä sen jälkeen, kun varsinainen syöpä on saatu hoidettua, perheen äiti Elina Viljamaa toteaa.

– Ylisuoritin koulussa, jotta en ehtisi ajatella Joacimin syöpää. Työnsin kaikki syöpään liittyvät ajatukset pois ja keskityin kouluun, tanssiin ja kavereitteni ja Joacimin kanssa hengailemiseen. Kaikki tunteet tulivat vasta jälkeenpäin, kertaheitolla. Oli tosi sekavat fiilikset ja vaikea nukkua, Debora kertoo.

Tänä vuonna Suomessa on myös myynnissä Kultanauha, kansainvälinen lasten syöpien tunnus. Kultanauha (engl. Gold Ribbon) otettiin alun perin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1997. Kultanauha rekisteröitiin Suomeen 2017. Kultanauha nyt mukana myös varainhankinnassa. Se on käytössä ja myynnissä kaikilla syöpäsairaiden lasten vanhempien kerhoilla ja yhdistyksillä. Kultanauhoja voi ostaa Sylvan verkkokaupasta. (verkkokauppa.sylva.fi/kultanauha)

#syyskuuonkultakuu #kultanauha #sisaruusonkultaa

Anna-Leena Mitro
varainhankintapäällikkö
050 329 1270
anna-leena.mitro@sylva.fi

Sami Ruokangas
viestintäpäällikkö
050 361 7977
sami.ruokangas@sylva.fi

Riikka Ranta
lapsiperhetyön asiantuntija
050 3130 725
riikka.ranta@sylva.fi