Suoraan sisältöön

Vapaaehtoisen kokemukset, tunteet ja ajatukset

”Ympärilläni oli maailma, johon en enää kuulunut. Tuntui kuin painava ovi olisi sulkeutunut ja olisin jäänyt ulkopuolelle, yksin.” (Linda Olsson, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja)

Tyypillisiä teemoja, joita vapaaehtoisten työnohjauksessa käsitellään ovat: vapaaehtoinen itse työntekijänä omine tunteineen ja ajatuksineen, vuorovaikutustilanteet sekä toiminnan rakenteet. Koronapandemialla on ollut tietysti vaikutuksia myös vapaaehtoistoimintaan. Vertaistukipyyntöjä on tullut tavanomaista vähemmän eivätkä vertaistukiryhmät ole voineet kokoontua kasvokkain.

Pari viikkoa sitten ohjasin Sylva ry:n vapaaehtoisia viimeistä kertaa, koska olen jäämässä eläkkeelle. Työnohjaus tapahtui Teamsin kautta, mikä mahdollistaa osallistumisen eri puolilta Suomea. Tällä ohjauskerralla tarkastelimme vapaaehtoisten omia kokemuksia. Ne ovat tärkeä pohja toiminnalle – vertainen tietää kokemuksesta, miten kannattaa lähestyä, puhua ja kuunnella. Jokaisessa kohtaamisessa kohtaamme itsemme ja itsetuntemus on tärkeä voimavara ja tukeva perusta vapaaehtoistyöhön.

Valitsin työskentelyä varten kaksi inspiraatiolausetta Linda Olssonin kirjasta. Tehtävän tarkoituksena oli palata omiin kokemuksiin ja niiden herättämiin tunteisiin ja ajatuksiin. Jaon osanottajille diat ja luin lauseet vielä ääneen. Hetken hiljaisuuden jälkeen pyysin osanottajia tunnistamaan lauseista yhtymäkohtia omaan elämään.

Työnohjaus tarjoaa mahdollisuuden oppia reflektointia. Ryhmässä reflektoidessa syntyy koko ajan uusia merkityksiä vapaaehtoistehtävästä, omasta toiminnasta ja motiiveista. Mieleen palauttaminen, rohkea muistelu ja ajattelu syventävät itsetuntemusta.

Vapaaehtoiset tavoittivat inspiraatiolauseen ajatuksesta koskettavia yhtymäkohtia todelliseen elämään syövän kanssa. Kokemus yksin jäämisestä oli tuttu – myös niin, että miltä tuntuu jäädä yksin sisäpuolelle.

Vapaaehtoinen muisteli omaa sairastumistaan syöpään täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Sairastuminen oli tapahtunut äkkiä eikä tilanteeseen sopeutumiselle ollut annettu aikaa. Hän ei enää kuulunut siihen maailmaan, missä oli iloa kavereista ja mikä oli hänelle täynnä mahdollisuuksia. Kun eristyksissä oleminen jatkui viikkoja, hän koki jääneensä yksin potilashuoneen sisäpuolelle.

Toisenkin vapaaehtoisen mieleen tuli sisäpuolelle jääminen, vaikka kokemus ja asema olivat erilaisia. Hänen kohdallaan lapsen sairastaminen oli sulkenut hänet vuosiksi kotiin. Lapsen vaativa hoito ja toistuvat lähdöt ambulanssilla sairaalaan olivat olleet yksin hänen vastuullaan. Oma elämä oli rajoittunut omaishoitajuuteen ja työelämän ulkopuolelle.

Syöpään sairastuneen tyttären äidille palautui mieleen muisto vanhasta lastenklinikasta. Hänen tyttärensä oli juuri saanut diagnoosin ja pian äiti joutui sulkemaan potilashuoneen oven, jonne tytär oli jäänyt. Hän käveli osaston kahvihuoneeseen ja katseli kahvikuppi kädessään ikkunasta ulos. Hänen maailmansa oli pysähtynyt, mutta bussit kulkivat ja muut ihmiset kiirehtivät niihin niin kuin tavallisestikin. Hän ei sillä hetkellä kuulunut tuohon maailmaan – hän oli yksin sen ulkopuolella.

Jaoimme myös muiston siitä, kuinka äiti sulki sairaalan painavan oven harmaana keväisenä päivänä. Kuollut tytär oli pakko jättää ja hänen oli jatkettava matkaansa yksin märkään lumipyryyn.

Vapaaehtoistoiminnan perustana on kokemuksellinen tieto. Samankaltaisessa elämäntilanteessa elänyt osaa kohdata parhaiten kanssakulkijan. Vertaistukijaa motivoi juuri se, että kukaan ei joutuisi kokemaan yksin jäämistä.

Toivo elää vertaistuessa. Pahimmatkin tunteet menevät ohi ja tarinat jatkuvat. Sanotaan, että pimeydellä on omat aarteensa. Emme tiedä kaikista voimavaroistamme. Ne tulevat näkyviksi vaikeuksien keskellä.

Koskettavat tarinat ovat myös perustelu työnohjaukselle.  Työnohjaajana olen koulutuksen ja vuosien työkokemuksen myötä harjaantunut kuuntelemaan näitä tarinoita, mutta ainakin vasta aloittaneelle vapaaehtoiselle ne voivat olla liian kuormittavia. On hyvä muistaa, että yksin ei tarvitse yrittää selvitä. Auta muita ja anna muiden

Anne Laimio

Anne Laimio on juuri eläkkeelle jäänyt vapaaehtoisten työnohjaaja.