Suoraan sisältöön

Viestintäharjoittelija esittäytyy

Tässä kirjoittelee Sylvan viestintäharjoittelija Annika.

Olen 24-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti ja viittä vaille valmis filosofian maisteri Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineesta. Aloitin marraskuun puolivälissä puolen vuoden mittaisen harjoittelun Sylvan viestinnässä, ja olen valtavan iloinen uudesta työstäni.

Kun alkusyksystä törmäsin ilmoitukseen, jossa Sylvaan haettiin viestintäharjoittelijaa, päätin samalta istumalta hakea paikkaa.

Kaikki tuntui osuvan kohdalleen: viestintäharjoittelijan työ kuulosti juuri siltä, mistä minulla on jo kokemusta ja sellaiselta, mitä haluaisin päästä tekemään.

Sairastuneiden tarinat koskettavat

Sylva oli pääpiirteittäin minulle entuudestaan tuttu järjestö, mutta jo parin ensimmäisen työpäivän aikana olen päässyt tutustumaan sen toimintaan yhä syvemmin.

”Jo hakemusta kirjoittaessani vahvistui vain tunne siitä, että haluan olla mukana tekemässä ja kehittämässä Sylvan viestintää tärkeän asian puolesta.”

Erityisen vaikutuksen minuun tekivät syöpään sairastuneiden omat tarinat, jotka ovat olennainen osa Sylvan viestintää.

Erilaisia viestintätöitä

Viestintäharjoittelijan työhöni kuuluu muun muassa sisältöjen suunnitteleminen, tuottaminen ja päivittäminen Sylvan somekanaviin ja verkkosivuille sekä jäsenlehteen. Avustan myös vuoden 2019 kampanjoissa ja tapahtumissa sekä varainhankinnassa.

Lisäksi toimin Sylvan harjoittelijalähettiläänä eli kerron ulkomaailmaan siitä, millaista on olla Sylvalla töissä ja mitä työpäiväni pitävät sisällään.

”Seikkailujani harjoittelijalähettiläänä pääset seuraamaan Sylvan somekanavissa tunnisteilla #harjoittelijalähettiläs ja #sylvallatöissä.”

Olen mahdottoman innoissani monipuolisista, mielenkiintoisista ja sopivasti haastavista työtehtävistäni! Odotan työntäyteisiä ja kiireisiä, mutta myös antoisia päiviä Sylvan viestinnän parissa. Tavoitteeni on päästä tekemään paljon erilaisia viestintäsisältöjä sekä viestinnän suunnittelua.

Haluan harjoittelun aikana vahvistaa viestintätaitojani käytännössä sekä oppia uutta järjestöviestinnästä ja somemarkkinoinnista, jotta voin kehittyä viestinnän ammattilaiseksi. Erityisesti odotan, että pääsen perehtymään tapahtumatuotantoon ja kampanjoiden viestintään.

Rakastan kirjoittamista ja sosiaalisen median sisällöntuotantoa, joten mikä onkaan parempaa kuin päästä työskentelemään päivittäin niiden parissa, vieläpä arvokkaaseen ja tärkeään aiheeseen liittyen.

Odotan jo kovasti, että saan laittaa kameran räpsymään ja näppäimistön laulamaan.

Vaikka takana on vasta muutama työpäivä Sylvassa, uskallan jo nyt sanoa, että harjoittelusta tulee varmasti antoisa, mieleenpainuva ja opettavainen kokemus. Sylvassa on aivan ihana, lämminhenkinen ja kannustava työyhteisö.

On ilo saada olla mukana!