Suoraan sisältöön

VOIMAA jokaiseen päivään

Vuoden vaihtuessa mieli tekee tilinpäätöksen menneestä vuodesta. Mitä kaikkea jäikään viivan alle. Uusi vuosi taasen tuo innostavia suunnitelmia ja lupauksia.

Oli hyvä vuosi. Paljon tuli tehtyä, eikä lista oikeastaan tyhjene koskaan. Se ei haittaa.

Siksi onkin tärkeää muistaa kiittää tiimiään, yhteistyökumppaneitaan sekä myös itseään siitä, mitä on saatu aikaiseksi, eikä tuntea tyytymättömyyttä tai soimata itseämme toistuvasti siitä, mitä vielä on tekemättä.

Näillä lupauksilla tietää, että myötätuntoinen mieli toisia ja itseä kohtaan antaa voimia tehdä hyvää ja merkityksellistä työtä koko tulevan vuoden.

Yhteistä tehtävää kirkastamassa

Tammikuun kirpeä pakkassää keräsi Kuopioon valtakunnallisesti eri alueen luottamushenkilöitä ja alan asiantuntijoita vuosittain järjestettäville Syöpäjärjestöjen järjestöpäiville.

Yhteisen tehtävämme kirkastaminen – Hyvä elämä syövän kanssa ja syövästä huolimatta – haastaa meitä jokaista tekemään tehtäviämme työntekijöinä, luottamushenkilöinä, vapaaehtoisina sekä omissa verkostoissamme vieläkin paremmin ja intohimoisemmin.

Järjestöpäivien yhteydessä myös Sylvan hallitus päätti vuoden 2019 strategian painopistealueista.

Kuluvan vuoden aikana tulemme tekemään työtä asiakas- ja potilastyön VOIMA-toiminnan, vapaaehtoistoiminnan, valtakunnallisuuden ja vaikuttamisen teemoissa. Vuodesta 2019 alkaen Sylvan tuki- ja neuvontapalvelut ovat VOIMA-toimintaa, joka on tavoitteellista ja ammatillisesti ohjattuja palveluja.

”VOIMA-toiminnan kautta autetaan syöpään sairastunutta ja hänen läheisiään löytämään omia voimavarojaan, jotta arki sujuisi syövästä huolimatta mahdollisimman hyvin. VOIMA-toiminnassa myös vertaisuudella on tärkeä rooli.”

Vuonna 2019 Sylvan toiminnan keskiössä ovat syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten sisarukset, digitaalisten palvelujen kehittäminen sekä valtakunnallisesti kehitettävän vapaaehtoistoiminnan monipuoliset tehtävät ja tuen muodot.

Teemme myös vaikuttamistyössä nostoja kohderyhmäämme koskettavista asioita aktiivisesti.

”Että tavoitamme jokaisen sairastuneen ja hänen läheisensä ja että jokainen saa tarvitsemaansa tukea, on meidän ahkeroitava. Me tarkastelemme tekemistämme valtakunnallisten silmälasien läpi, jotta voisimme mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman tuen sitä tarvitseville.”

Se vaatii pureutumista alueellisiin erityistarpeisiin ja uudenlaisia keinoja löytää ne, jotka meitä eniten tarvitsevat.

Tehtävämme on löytää kaikki ne, joilla ei itsellä ole voimavaroja hakeutua Sylvan tuen piiriin.

Strategiaamme on kirjattu lupauksia ja lunastamme ne yksi kerrallaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Menemme eteenpäin yhdessä.

On tärkeää tehdä työtä yhdessä

On hyvä kuulua Syöpäjärjestöjen yhteisöön, sellaisten toimijoiden joukkoon, jossa jokainen päivä on lupausten lunastamisen päivä.

Avatessani Sylvan oven, olen valmis yhdessä muiden kanssa tekemään kaikkeni, että jokaisen lapsen, nuoren, nuoren aikuisen ja heidän läheisensä elämä olisi hyvä syövän kanssa ja syövästä huolimatta. Yksin ei tarvitse pärjätä.

Tänä tammikuisena pakkaspäivänä, ensimmäisten merkittävien lupausten lomassa on hyvä vetää syvään henkeä ja todeta vuodesta tulevan raikas ja VOIMAllinen tekojen vuosi.