Suoraan sisältöön

Lasten syövän päivä korostaa vertaistuen ja hengähdystaukojen merkitystä

Tiedote
15.2.2018

Joka vuosi noin 150 suomalaista lasta sairastuu syöpään. Tänään vietettävän kansainvälisen lasten syövän päivän ja sen ympärillä pyörivän #erätauko-kampanjan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lapsen syöpähoitojen vaikutuksesta sairastuneen arkeen. Kampanjan toteuttaa Sylva ry yhteistyössä paikallisyhdistysten ja -kerhojen sekä Liigan kanssa.

Lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemiat, aivokasvaimet ja lymfoomat. Suomessa syöpään sairastuu joka vuosi noin 150 lasta, joista keskimäärin kolme neljästä paranee. Rankkojen ja usein pitkienkin hoitojen aikana kohonnut infektioriski aiheuttaa sen, että sairastunut joutuu olemaan eristyksissä muusta maailmasta.

– Esimerkiksi leukemiahoidot kestävät keskimäärin kaksi vuotta. Se on lapselle pitkä aika olla poissa vaikkapa koulusta, kaveripiirin tekemisistä ja harrastuksista. Tällöin vertaistuki, virkistys ja hengähdystauot sairaudesta auttavat, kertoo Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi toimivan Sylva ry:n toiminnanjohtaja Marika Aro.

Sylvan valtakunnallisella toiminnalla tuetaan syöpään sairastuneiden lasten ja heidän läheistensä jaksamista. Aron mukaan hoidon onnistumisessa tärkeää on varsinaisten syöpähoitojen lisäksi sujuva arki.

– Kun lapsi tai nuori sairastuu syöpään, vanhemmat, lähiomaiset ja ystävät tarvitsevat käytännön tietoa sairaudesta, tukimuodoista ja kuntoutuksesta. Sylva auttaa ja tukee perheitä muun muassa tarjoamalla kursseja, virkistyslomia ja vertaistukea, Aro sanoo.

Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään 15.2. Suomessa valtakunnallisesti Sylva ry:n sekä paikallisten lasten syöpäyhdistysten ja kerhojen järjestämänä. Päivän ja Sylva ry:n #erätauko-kampanjan tarkoituksena on levittää tietoutta lasten ja nuorten syöpäsairauksista, hoidon tasosta ja haasteista, joita sairastunut läheisineen kohtaa joka päivä.

Vertaistuen voimalla taakka kevenee

Kahdeksanvuotias Topias sairastui leukemiaan syksyllä 2016. Rankat hoidot ovat vieneet Topiakselta mahdollisuuden jääkiekko- ja jalkapalloharrastuksiin, ja hän liikkuu nyt pyörätuolilla. Hoitovaste leukemiaan on kuitenkin tällä hetkellä hyvä.

– Hoidot ovat edenneet suunnitellusti ja Topias pääsi koulukokeiluun omaan kouluunsa elokuussa 2017. Kavereiden näkeminen on ollut merkittävä piristys hänelle, kertoo omaishoitajana Topiaksen sairastumisesta lähtien toiminut äiti Tanja Vilhunen.

Topias nähdään Sylvan #erätauko-kampanjan kasvona. Vanhemmat Tanja ja Toni Vilhunen kiittelevät järjestöjä ja tahoja, jotka saattavat hädän keskellä olevia vanhempia yhteen:

– Järjestöt saavat aikaan porukoita, jotka vertaistuen voimalla jaksavat kantaa tätä taakkaa ehkä hiukan keveämmin. Pieni juttu, ymmärtävä katse tai halaus on usein iso asia ja kantaa arjen keskellä.

Lasten syöpien tunnus Kultanauha käyttöön Suomeen

Syöpäsäätiö, Aamu Säätiö ja Sylva ry ovat yhdessä rekisteröineet Kultanauhan – eli kansainvälisen lasten syöpien tunnuksen – Suomeen. Virallinen tunnus rekisteröitiin loppuvuodesta 2017 ja lanseerataan nyt kansainvälisen lasten syövän päivän yhteydessä.

– Kultanauhalla lisätään tietoutta lasten syövistä ja niiden hoidoista sekä osoitetaan tukea sairastuneille – sen avulla kerätään myös varoja valtakunnalliseen ja paikalliseen työhön syöpään sairastuneiden lasten hyväksi. Tunnus tulee käyttöön kaikille syöpäsairaiden lasten vanhempien kerhoille ja yhdistyksille, Aro kertoo.

Kansainvälisen lasten syövän päivän päätapahtuma järjestetään Helsingin Narinkkatorilla torstaina 15.2. klo 12–18. Torille levitettävät 153 tuolia edustavat niitä suomalaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat edeltävän vuoden aikana sairastuneet tai menehtyneet syöpään. Vastaavia tuolitapahtumia järjestetään myös monilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Jääkiekon SM-liigassa (Liiga) #erätauko-kampanja näkyy helmikuussa valikoitujen jääkiekkopelien yhteydessä. Sylva ry:n sekä paikallisten lasten syöpäyhdistysten ja -kerhojen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat paikalla kertomassa lasten syövistä, niiden vaikutuksesta perheiden arkeen ja perheiden tarvitsemasta tuesta.

Lisätietoja:

Lisätietoa kansainvälisestä lasten syövän päivästä, #erätauko-kampanjasta ja tapahtumista Sylva ry:n verkkosivuilla: http://www.sylva.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/kun-syopa-tekee-pahaa-eratauko-tekee-hyvaa/

Lue Topiaksen perheen tarina ja katso #erätauko-kampanjavideo täällä: http://www.sylva.fi/lapsiperheet/tarinat/vilhusen-pikku-tsemppari-vilttiketjussa/

Lisätietoja Kultanauhasta täällä: http://www.sylva.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/lasten-syopien-tunnus-kultanauha-otetaan-suomessa-kayttoon/

Marika Aro, toiminnanjohtaja, Sylva ry, p. 050 325 2570, marika.aro@sylva.fi

Mari Pöyhtäri, viestintäpäällikkö, Sylva ry, p. 050 361 7977, mari.poyhtari@sylva.fi

Sylva ry on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten, nuorten aikuisten ja heidän läheistensä valtakunnallinen yhdistys. Sylva tiedottaa, toimii edunvalvojana sekä järjestää muun muassa vertaistukea, tapaamisia, erilaisia kursseja ja tuettuja lomia, jotka auttavat selviytymään syövän aiheuttamasta elämänmuutoksesta. www.sylva.fi.