Annan tarina

26-vuotias Anna suunnitteli pientä irtiottoa tavallisesta arjesta reissaamisen muodossa. Viime syyskuussa hän löysi rinnastaan patin ja vajaa pari viikkoa myöhemmin “korvapuustipäivänä” hänellä diagnosoitiin rintasyöpä. Reissusuunnitelmat vaihtuivat syöpähoitoihin. 

Anna kertoo, että patin löytäessään hänelle tuli vahva tunne, että kyseessä on nyt jotain vakavampaa. “Soitin heti terveysasemalle ja en saanut enää akuuttiaikaa samalle päivälle. Minua neuvottiin soittamaan seuraavana arkipäivänä uudelleen, jolloin sain akuutin lääkäriajan”, Anna muistelee aikaa viime syyskuun lopulta. Ensimmäiseltä lääkärikäynniltä hänet lähetettiin pian jatkotutkimuksiin. Alle kahdessa viikossa diagnoosiksi varmistui rintasyöpä.  

“Pääsin nopeasti julkisen puolen kautta hoitoon. Olen varmaan aika pärjäävä asiakas jo ammattinikin puolesta. Uskon, että se on voinut olla minulle eduksi hoitoon hakeutuessa”, sote-alalla työskentelevä Anna kertoo. 

Ennen leikkausta Annalle tehtiin monenlaisia tutkimuksia, joiden välissä oli myös paljon odottelua. “Aika tuntui todella pitkältä ja jännitys toi siihen vielä oman kulmansa. Nyt ajateltuna tuo aika tuntuu aika sumuiselta”, Anna pohtii. Ennen sytostaattihoidon aloitusta Annalta kerättiin talteen munasoluja, koska hoidot voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen. “Osasin itse kysyä asiasta, enkä tiedä olisiko minulle tarjottu munasolujen pakastamista muuten. Mielestäni kyseessä on niin järkälemäinen asia, että sitä tulisi tarjota systemaattisesti kaikille”. 

 Syöpä toi ihmisiä vielä lähemmäksi 

Annan sairastumisesta on nyt aikaa noin puoli vuotta. Tänä aikana hän on jo huomannut, että sairastumisella on ollut vaikutuksia hänen ihmissuhteisiin – pääsääntöisesti vaikutukset ovat olleet positiivisia. “Olen kokenut, että niistä minun ihmisistä on tullut vielä entistäkin läheisempiä ja tärkeämpiä”, Anna kuvailee suhdettaan läheisiinsä. 

Anna kertoo, että hänelle korvaamaton tuki koko sairauden ajan on ollut hänen puolisonsa. He asuvat yhdessä Helsingissä. Diagnoosin aikaan Annan puoliso oli työmatkalla ulkomailla. Silloin Annan sisko tuli hänen tuekseen. “Hän tuli meille vauvansa kanssa ja toi mukanaan mustikkamehua. Mustikasta tulikin mulle sellainen voimamarja”, Anna kertoo näyttäessään muistikirjaansa, johon on kirjoittanut ylös muistoja sairauden ajalta. Annan mukaan hän on onnekas, koska hänellä on paljon ihania ihmisiä ympärillä. He ovat antaneet mahdollisuuden puhua ja kohdanneet Annan muutenkin kuin sairaana. Tärkeitä tukipilareita puolison, vanhempien ja sisarusten lisäksi ovat olleet isovanhemmat, ystävät ja työkaverit. “Minulle lähetettiin kotiin ruokaa ja kukkalähetyksiä, jotka piristivät. Tuekseni tultiin, kun jouduin pistämään itseäni. Sisarukset ja ystävät tarjoutuivat tekemään kanssani kaikkea kivaa, että saisin muuta ajateltavaa. Jotkut ovat laittaneet viestin, että olen mielessä”, Anna kertoo herkistyen. “Olen kokenut voimakasta välittämistä ja kannattelua läheisteni toimesta”, hän jatkaa. 

Aluksi sairaudesta kertominen läheisille tuntui vaikealta. “Jotenkin jännitti, että huolestuuko mun läheiset nyt ihan hirvittävän paljon”, Anna kuvailee tilannetta. Jännitys osoittautui turhaksi ja nyt Anna onkin sairautensa suhteen hyvin avoin. “Koen, että se avoimuus myös helpottaa tätä tilannetta, kun kaikki tietää koko ajan missä mennään”. 

Syvälliseksi tunnustautuva Anna pohtii myös, että läheisen sairastuminen voi tuntua joillekin todella raskaalta. Tällöin voi tapahtua luonnollista etääntymistä. “Jokainen toimii omista voimavaroistaan käsin ja aina ei tiedä miten sairastunutta voi lähestyä. Kynnys esimerkiksi yhteydenottoon voi kasvaa tosi suureksi. Itse ajattelen, ettei ole yhtä tapaa olla sairastuneen tukena. Joskus tarvitsee puhelua läheisen kanssa ja toisessa hetkessä yhteistä tekemistä. Yhdellä viestilläkin voi olla tosi iso merkitys. Tärkeää on muistaa sekin, että siinä läheisen roolissa on usein muitakin ja he voivat tukeutua myös toisiinsa – yksin ei tarvitse jäädä”. 

 Vertaiset puhuvat samaa kieltä 

Jo sairauden alkuaikoina Anna hakeutui vertaistuen piiriin. Oman ikäisen vertaistuen löytäminen ei ole ollut ihan helppoa. Hän kertoo käyneensä keskusteluja Facebookissa rintasyöpää sairastavien ryhmässä ja lisäksi tutustuneensa lähemmin parin muun rintasyöpää sairastaneen henkilön kanssa. “Mulla on todella lämpimiä ajatuksia heitä kohtaan. Heiltä sai sellaista tukea mitä ei oikeastaan muualta voinut saada. He ikään kuin puhuivat samaa kieltä, kuin itse puhun”, Anna kertoo. Hänen mukaansa vertaisten kokemusten kuuleminen on ollut tärkeää ja tarpeellista. “Vertaistuen kautta on tullut myös paljon huumoria aiheen ympärille”, Anna kertoo hymyillen. Anna on voinut jakaa kokemuksiaan myös vastikään syöpään sairastuneen isovanhempansa kanssa.

 Luottavaisin mielin kohti tulevaa 

Annan aktiiviset hoidot jatkuvat vielä ainakin seuraavaan syksyyn saakka. Viime vuoden lopun hän oli sairaslomalla, joka tarjosi hänelle myös tarpeellisen pysähtymisen. “Sain hetken olla ja tehdä sellasia kivoja juttuja jaksamisen mukaan. Siinä tuli myös pohdittua vähän mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä”, Anna kuvailee. Hän palasi töihin alkuvuodesta, joka on tuntunut tässä kohtaa hyvältä ratkaisulta. Anna kertoo olleensa alusta asti toiveikas sen suhteen, että hänen syöpänsä on parannettavissa. “Matkalle on mahtunut varmaan koko tunteiden kirjo ahdistuksineen ja pelkoineen. Silti pääasiassa minulla on ollut rauhallinen ja luottavainen olo”, hän kuvailee. 

Lämpimästi ja arvostavasti läheisistään puhuva Anna kiteytti vielä terveisensä kaikille hänen ihmisilleen: “Kiitos. Ilman teitä en olisi varmasti näin hyvin selvinnyt. Arvostan teitä tosi paljon”.

teksti: Juuli Nakari
kuvat: Susanna Kekkonen