Suoraan sisältöön

Juulian tarina

“Musta tuntuu, että olen ihan oikeassa paikassa elämässäni”

Juulialla (29) oli suunnitelmissa muuttaa Espanjaan syksyllä 2022. 4 kuukauden reppureissun jälkeen Suomessa kesätöissä olleen Juulian suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun epämääräiset oireet astuivat osaksi arkea. 

“Mulla oli monen päivän ajan 38 asteen kuume, jonka takia hakeuduin lääkäriin, josta mut lähetettiin kotiin paranemaan ja syömään särkylääkettä. Viikko myöhemmin menin uudelleen sairaalaan ja siellä alettiin tutkimaan tarkemmin mikä mua vaivaa.”, Juulia muistelee aikaa reilun puolen vuoden takaa. 

Tarkempien tutkimusten päätteeksi Juulialla todettiin munuaissyöpä, joka leikattiin viime marraskuussa. Muutto Espanjaan vaihtui muutoksi vanhempien luokse, jossa hän asui lopulta noin puolen vuoden ajan. Nykyisin Helsingissä asuva ja luottavaisesti omaan tilanteeseensa suhtautuva Juulia ei kuitenkaan ole täysin jättänyt taakseen unelmaa ulkomailla asumisesta 

“Ehkä jossain vaiheessa haluan asua jossain lämpöisessä maassa. Just nyt musta kuitenkin tuntuu, että olen ihan oikeassa paikassa elämässäni”. 

 Sairastunut kaipaa ihan tavallista kanssakäymistä

Avoimesti omasta syövästään kertovan Juulian mukaan ihmissuhteisiin liittyvät asiat ovat olleet hänellä mielessä viime aikoina enemmän. Juulia on kertonut omasta sairaudestaan mm. YouTube-kanavallaan, johon hän on suunnitellut ihmissuhde -teemaista videota. 

“Mulla on ollut aina paljon kavereita ja oikeastaan nyt sairastumisen jälkeen voisin sanoa, että niiden läheisten kaverien kanssa on lähennytty vielä enemmän ja sitten taas osa on karsiutunut kokonaan pois”. 

Juulia kertoo tunteneensa etenkin sairauden alkuaikoina katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan, joiden olisi odottanut olevan läsnä ja tukena. Sittemmin hän huomasi, ettei omien energioiden käyttäminen näihin ihmisiin tuntunutkaan enää hyvältä. 

“Ajattelin, että haluan keskittyä niihin ihmissuhteisiin, jotka lopulta merkitsee ja ihmisiin, jotka olivat läsnä mulle. Tiedän, että läheisen sairastumiseen voi olla vaikea reagoida tai sanoa mitään. Jo se, että sanoo etten tiedä mitä sanoa on hyvä. Totaali hiljaisuus voi antaa signaalin, ettei kiinnosta”. 

Normaalina jatkunut yhteydenpito ystäviin on tuntunut Juuliasta hyvältä. “Oli kiva, että multa uskallettiin kysyä mitä kuuluu, mutta oli myös tosi kiva, kun mulle kerrottiin omia kuulumisia rehellisesti”, Juulia kertoo. “Olin omien ajatusteni kanssa 24/7 ja oli ihanaa, kun joku ystävä valittikin vaikka omasta parisuhteestaan mulle. Se oli tavallaan sellanen hengähdyshetki”, hän jatkaa. 

Myös huumorilla on ollut tärkeä rooli Juulian ja hänen ystäviensä välillä. Sairaudelle on saanut nauraa, vaikka Juulia tietää ettei siitä vitsailua aina katsota hyvällä. “Syöpä on ihan kauhea ja pimeä asia. Jos siitä saa parit naurut aikaan, niin ei se mun mielestä kovin väärin ja haitallista ole”. 

Ystävistään todella kauniisti ja arvostavasti puhuva Juulia lähettää ystävilleen seuraavat terveiset: “Te olette super mahtavia ja olen teistä kiitollinen. Elämä sairaana ja elämä terveenä on ihanaa vain siksi, että mulla on ympärillä teidän kaltaisianne tyyppejä”. 

 “Haluan keskittyä tekemään asioita, joista tykkään”

Juulia kokee, että syövällä on vaikutusta myös uusien ihmissuhteiden muodostumiseen. Hän kertoo vaativan uusilta ihmisiltä paljon, kun on huomannut mitä ystävyys voi parhaimmillaan olla. “Mä haluan, että ihmiset on valmiita panostamaan siihen suhteeseen yhtä paljon, kuin mäkin olen. En enää halua antaa itsestäni enempää muille, kuin minulle ollaan valmiita antamaan”, Juulia summaa. 

 Juulia kertoo, että suhtautuminen elämään on muuttunut paljon syöpään sairastumisen jälkeen. “Ennen kadehdin ihmisiä, joilla oli vaikkapa selkeä urasuunnitelma, koska itsellä ei ollut. Nykyisin en ajattele enää yhtään niin. Haluan keskittyä tekemään asioita, joista tykkään. Olen tosi onnellinen, että pystyn harrastamaan liikuntaa ja elämään mun näköistä elämää. Mulla on hyvä olla nyt”. 

Teksti: Juuli Nakari
Kuva: Juulia