Suoraan sisältöön

Syöpä jättää jäljen: Ennin tarina

”Kansainvälisenä lasten syövän päivänä 15.2. haluamme kertoa Ennin tarinan – ja siitä, millaisia jälkiä syöpä voi jättää.

Toukokuussa 2023 Enni sairastui äkillisesti. Häneltä löydettiin pahalaatuinen aivokasvain, medulloblastooma. Kaikki tapahtui nopeasti. Ambulanssi vei hänet suoraan leikkaukseen, jossa päähän asennettiin shuntti helpottamaan hengenvaarallista aivopainetta. Pian tämän jälkeen poistettiin noin kananmunan kokoinen kasvain.

Leikkauksen jälkeen Enni sai vaikean posterior fossa -halvauoireyhtymän. Hän menetti puhekykynsä täysin. Hän ei pystynyt nielemään, liikkumaan eikä hallitsemaan silmiensä liikkeitä. Lapsi, joka vielä hetki sitten oli oma itsensä, oli yhtäkkiä täysin muiden varassa teho-osastolla.

Posterior fossa -oireyhtymä vaikuttaa usein laajasti: puheeseen ja kieleen, tasapainoon, liikkeiden hallintaan, hienomotoriikkaan, muistiin ja tiedonkäsittelyn nopeuteen. Se voi tuoda mukanaan myös suurta uupumusta ja tunnesäätelyn haasteita. Ennin kohdalla nämä eivät ole vain lääketieteellisiä termejä, vaan osa arkea, jonka kanssa elämme edelleen.

Leikkauksen jälkeen alkoivat rankat syöpähoidot. Enni sai sädehoitoa päähän ja koko selkärangan alueelle sekä kuuden kuukauden sytostaattihoidot. Nämä hoidot pitivät hänet hengissä – ja siitä olemme kiitollisia joka päivä. Samalla tiedämme, että niillä on vaikutuksia nyt ja tulevaisuudessa. Sädehoito voi vaikuttaa oppimiseen, keskittymiseen, muistiin ja hormonitoimintaan. Se voi hidastaa kasvua ja vaikuttaa kehittyvään aivoon pysyvästi. Sytostaatit voivat kuormittaa hermostoa ja jättää jälkeensä pitkäkestoista väsymystä ja motorisia haasteita. Osa näistä näkyy jo nyt, osa kulkee mukana loppuelämän.

Toipuminen on ollut hidasta ja vaatinut valtavasti kuntoutusta. Tänään Enni käy koulua ja kävelee omin jaloin. Hän puhuu. Jokainen näistä asioista on työn ja harjoittelun tulos. Enni tekee päivittäin enemmän töitä tavallisten asioiden eteen kuin moni näkee. Hänen sisukkuutensa ja periksiantamattomuutensa on kirjattu jopa Omakantaan.

Moni sanoo hyvää tarkoittaen:

– Mutta nythän Enni on terve. Syöpä on pois.

Medulloblastooma ehkä on poissa. Mutta sen hoitaminen jätti jäljen, joka kulkee mukana koko elämän. Syöpä ja sen myöhäisvaikutukset eivät päättyneet viimeiseen hoitoon. Ne kulkevat meidän mukana. Eniten Ennin mukana.

Syöpä jätti jäljen myös sisaruksiin. Pitkät sairaalajaksot kaukana kotoa erottivat heidät toisistaan pitkäksi aikaa. Arki jakautui, ja huoli kulki mukana kaikkialla. Sisarusten tuki on ollut Ennille valtava voimavara, mutta tiedämme, että tämä kokemus on muovannut myös heidän lapsuuttaan.

Syöpä jättää jäljen.

Meidän perheessämme syöpä on jättänyt arpia – mutta se on myös hitsannut meidät yhteen tavalla, jota emme olisi voineet kuvitella. Olemme tänään uskomattoman kestävä ja toimiva tiimi.

Tänä Kansainvälisenä lasten syövän päivänä seisomme Ennin rinnalla – ja kaikkien niiden lasten ja perheiden rinnalla, joiden elämään syöpä on jättänyt jälkensä. 💛🎗️”

Ennin perhe helmikuussa 2026

#syövänjälki