Evoluutiobiologit, lääkärit ja sosiologit yhteistyöhön!

Monet sosiologit kurtistavat kulmiaan, kun Emma Vitikainen esittäytyy ja kertoo olevansa evoluutiobiologi. Tiedemaailma on pitkään kiistellyt siitä, kumpi vaikuttaa ihmisen elämään enemmän, geenit vai ympäristö. Kun sosiologit ovat vihdoin saaneet muut vakuutettua, että ympäristö muovaa ihmistä, he eivät halua kuulla jälleen kerran, että kohtalomme on sinetöity geeneihin.

Vitikainen ymmärtää epäluuloisuuden. Rotuopin painolasti kummittelee yhä.

”Kun keskustelen sosiologien kanssa ja kerron näkemyksiäni, he huomaavat pian, että olemme samalla puolella”, Vitikainen sanoo.

Joskus evoluutiobiologiaa vääristellään kammottavalla tavalla. Jotkut voivat esimerkiksi väittää, että rikkaat ovat geneettisesti parempia kuin köyhät. Näin ei kuitenkaan ole. Väitteelle ei ole tieteellistä perustetta.

Nykyaikaisen evoluutiobiologian näkökulmasta koko jako geeneihin ja ympäristöön on merkityksetön. Kumpikaan ei yksinään määrää mitään ominaisuutta.

Ympäristö muokkaa geenien vaikutusta ja toimintaa myös ihmisen elämän aikana. Lapsuus on tässä kaikkein keskeisin ajanjakso. Siksi juuri lapsuuden kokemuksilla on – niin ihmisellä kuin muillakin lajeilla – keskeinen merkitys siihen, miten yksilön geenit toimivat, ja tällä taas on suoria vaikutuksia aikuisiän terveyteen.

Evoluutiobiologit, sosiologit ja lääkärit työskentelevät kaikki omilla tonteillaan, eivätkä he välttämättä tiedä, mitä aidan toisella puolella tapahtuu. Vitikaisen mielestä se on sääli. Hänestä tutkijoiden olisi syytä alkaa tehdä yhteistyötä yli tieteenrajojen. Tämän raportin kysymys on siitä hyvä esimerkki. Jos halutaan ymmärtää, mistä terveyserot syntyvät ja miksi pienituloisten lapset kuolevat useammin syöpään kuin hyvätuloisten lapset, on järkevää hyödyntää eri alojen asiantuntemusta.

Voi tuntua lohduttomalta ajatella, että lapsen elämää säädellään joissain telomeereissä, kromosomin osassa, josta todennäköisesti suurin osa ihmisistä ei ole kuullutkaan.

Vitikaisenkin mielestä se on raadollista. Hän kuitenkin painottaa, että biologisia eroja voidaan korjata.

”Jos tahtoa on, evoluutiobiologian tietoja voidaan hyödyntää ja saada aikaan huikeita tuloksia.”

Osa eriarvoisuutta aiheuttavista ongelmista olisi lopulta helposti ratkaistavissa. Tukea pitäisi vain kohdentaa oikein. Esimerkiksi yhteiskunta voisi tukea heikossa asemassa olevia niin, että raskaana olevien ja pienten lasten vanhempien ei tarvitsisi kamppailla toimeentulostaan. Tämä vähentäisi paitsi inhimillistä kärsimystä myös terveyseroja.

Yksinkertaistaen kyse on siitä, että taloudellisessa ahdingossa oleville äideille annetaan matalan kynnyksen tukea ja lisää rahaa.

”Jo siten voitaisiin suojella syntyvää lasta. Se vaikuttaisi lapsen terveysriskeihin ja seuraavan sukupolven terveyteen.”

Ylisukupolvista eriarvoisuutta tutkiva Anna-Maria Isola on kuullut telomeeritutkimuksista, mutta hän ei ole perehtynyt aiheeseen. Hänestä telomeerien yhteyttä eriarvoisuuteen kannattaa ehdottomasti selvittää lisää.

Rahan antaminen eli tukien lisääminen voi hänenkin mielestään olla yksi ratkaisu vähentää eriarvoisuutta, mutta pelkästään se ei poista ongelmaa.

Syrjäytyneillä ja kovia kokeneilla on muitakin ahdistuksen aiheita kuin se, että tili on tyhjä.

”Mutta pointin ymmärrän ja olen samaa mieltä”, hän sanoo.