Isovanhemmuus

Lapsenlapsen sairastuminen syöpään aiheuttaa kriisin myös isovanhemmalle

Tieto lapsenlapsen sairastumisesta syöpään on isovanhemmalle shokki. Isovanhemmalla sairauden hyväksyminen voi tapahtua hyvin eri tahdissa ja eri tavalla kuin lapsen vanhemmalla tai muilla perheenjäsenillä.

Kun lapsi sairastuu vakavasti, vanhemmat ja koko perhe kaipaa usein kipeästi isovanhempien apua ja tukea. Jos isovanhempi ei pysty vastaamaan tähän tarpeeseen, tilanne saattaa synnyttää ristiriitoja ja herättää monenlaisia tunteita. Jos jossakin toisessa perheessä isovanhemmat osallistuvat enemmän sairaan lapsen hoitoon, tilanne voi herättää vanhemmassa myös kateutta.

Isovanhemman rooli sairastuneen lapsen perheelle

Jokaisen isovanhemman tulisi voida osallistua syöpään sairastuneen lapsenlapsen perheen elämään oman jaksamisensa rajoissa ja omalla tavallaan.

Yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan, jotta kaikkien odotukset ja tarpeet voidaan ottaa huomioon. Isovanhemman on tärkeää pitää huolta myös omasta jaksamisestaan ja omasta elämästään.

”Minua surettaa tämä tilanne kovasti ja mietin, kuinka sairastuneen sisarukset selviävät tästä ja kuinka vanhemmat jaksavat ottaa heitä huomioon, kun sairastunut lapsi tarvitsee niin paljon huomiota ja hoivaa.”

Jos isovanhempi ei pysty osallistumaan omasta mielestään riittävästi, hän saattaa kokea tilanteesta syyllisyyttä.

Isovanhempi käy läpi vaikeita ja voimakkaita tunteita

Lapsenlapsen sairastuminen voi herättää paljon vaikeita tunteita. Isovanhempi voi kokea järkytystä, pelkoa, surua, ahdistusta, keinottomuutta, avuttomuutta sekä epäoikeudenmukaisuuden ja epäreiluuden tunteita. Lapsenlapsen sairaus voi nostaa pintaan uudelleen myös oman vanhemmuuden kokemukset, ja niihin liittyvät riittämättömyyden ja avuttomuuden tunteet.

Tilanne voi olla isovanhemmalle niin kuormittava, että hän tarvitsee tukea.

”Surettaa ja olen niin huolissani. En osaa edes sanoa mistä kaikesta.”

Isovanhempien läpikäymät tunteet voivat olla monikerroksisia ja voimakkaita, ja hän voi tuntea oman elämänhallintansa horjuvan. Tähän voi vaikuttaa muun muassa epäusko lapsenlapsen sairastumisesta, pelko kuolemasta ja aiempien kriisien esiin nouseminen. Isovanhempi kokee usein tuskaa myös sairastuneen lapsen vanhempien jaksamisesta ja tunteista.

”Olen huolissani, kuinka lapseni tulee jaksamaan tämän tilanteen.
Riittävätkö hänen voimavaransa?”

Usein isovanhemmat keskittävät voimansa perheen tukemiseen ja saattavat laittaa omat tunteensa sivuun. Jos isovanhempi ei osaa käsitellä sairauden herättämiä tunteita, se voi tulla esiin puhumattomuutena, omien tunteiden kätkemisenä, ylihuolehtivaisuutena, liiallisena puuttumisena tai oman pahan olon korostuneena esille tuomisena.

Tämä voi kuormittaa sairastuneen lapsen perhettä ja heidän tarvitsee rajata kanssakäymistä jaksaakseen itse tilanteessa. Tällaisissa tilanteissa olisi tärkeää pystyä puhumaan avoimesti ja tarvittaessa hakea apua.

Isovanhemman on tärkeä puhua jollekin

Isovanhemmalle on tärkeää, että hän saa kriisissä tukea läheisiltään, ystäviltään ja tarvittaessa ammattilaisilta. Jokainen käy läpi asiaa omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan. Siinä missä toiselle on luontaista käydä läpi asiaa puhumalla, jakamalla ja osoittamalla tunteet, voi toiselle olla helpompaa pohtia asiaa yksin, hiljaa ja rauhassa.

Isovanhemman voimavaroja voivat olla myös oma elämänkokemus ja aiemmat kokemukset vaikeuksista selviytymisestä, itsensä kokeminen tarpeellisiksi vanhempana ja isovanhempana, omat harrastukset, sosiaalinen elämä ja uskonto.

Yleensä puhuminen ja jakaminen ovat tyypillisempää naisille ja itsekseen pohtiminen miehille, mutta roolit voivat olla myös toisin päin. Avoin keskustelu omasta tavasta työstää tilannetta auttaa.

Sylva tukee myös isovanhempia! Tukikeskusteluja käy perheterapeutti, uusperheneuvoja Anne Huolman.

Ota yhteyttä Anneen joko sähköpostilla tai lähettämällä tekstiviesti sopiaksesi itsellesi keskusteluajan:

anne.huolman@gmail.com
+358 40 3505474