Suoraan sisältöön

Tietoa läheisille

Myös syöpään sairastuneen läheiset saavat tukea jaksamiseen

Kun sinulle rakas ihminen sairastuu vakavasti, älä jää yksin. Läheisen sairastuminen järkyttää jokaista. Erityisen järkyttävää se on, kun nuori ihminen sairastuu.

Syöpään sairastunut tarvitsee tukeasi, mutta on tärkeää, että huolehdit myös omasta jaksamisestasi.

Me Sylvassa tuemme myös syöpää sairastavien puolisoita, vanhempia, ystäviä, opiskelukavereita, työtovereita ja muita läheisiä. Haluamme, että voit hyvin vaikeasta tilanteesta huolimatta.

Puolisolle

Puolison sairastuminen aiheuttaa valtavan tunnemyrskyn. Todennäköisesti olet ainakin väsynyt ja peloissasi. Saatat murehtia edessä olevia rankkoja hoitojaksoja ja pelätä, että puolisosi kuolee. Ehkä heräät öisin miettimään, voitteko saada lapsia.

Sinulla on oikeus pelätä, surra ja ahdistua. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Niitä ei kannata yrittää työntää pois, vaan niille kannattaa antaa tilaa.

Vaikka puolisosi tarvitsee nyt tukea, se ei tarkoita sitä, että sinun täytyisi olla koko ajan vahva. Se on mahdotonta. Sairaus muuttaa myös sinun elämäsi.

Hyvin monen syöpää sairastavan seurustelukumppani kokee, että sairastunut puoliso vetäytyy eikä puhu tunteistaan. Kumppanille se näyttääkin helposti siltä, että puoliso käpertyy itseensä eikä halua puhua.

Kuitenkin usein kyse on siitä, että syöpää sairastava ei halua kuormittaa läheisiään. Hän näkee, että hänen sairautensa aiheuttaa kärsimystä puolisolle ja varoo siksi kertomasta peloistaan ja muista tunteistaan. Sinä olet huolissasi puolisostasi — ja yhtä lailla hän on huolissaan sinusta ja jaksamisestasi.

Jos pystyt, puhu myös kipeimmistä asioista

Osa syöpään sairastuneista haluaa puhua sairauden aiheuttamista vaikeista tunteista ja myös kuolemasta. Jotkut haluavat suunnitella mahdollisia hautajaisiaan. Se saattaa helpottaa kuolemanpelkoa ja auttaa käsittelemään asiaa. Puolisosta hautajaisten suunnittelu voi tuntua kamalalta ja ahdistavalta.

Jokainen määrittelee itse, mistä asioista pystyy puhumaan ja mitkä asiat ovat yksinkertaisesti liian rankkoja. Sinun ei siis tarvitse keskustella mistään, mikä lisää pahaa oloa ja ahdistusta. Kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, millaisia ajatuksia ja tunteita kuolemasta puhuminen sinussa herättää ja miksi. Jos aihe on yksinkertaisesti liian vaikea, kerro se avoimesti puolisollesi ja koeta selittää, miksi et pysty puhumaan siitä.

Puhumista voi helpottaa se, että ymmärrät, mistä puolison tarve johtuu. Vakava sairaus aiheuttaa mielessä erilaisia asioita. Sairastunut alkaa pohtia, mitä kuolemassa tapahtuu, ja toteaa, että elämä jatkuu, vaikka häntä ei enää olisi. Pohjimmiltaan kyse on siitäkin, että hautajaisia suunnittelemalla hän haluaa auttaa suremaan jääviä.

Kerro tunteistasi seurustelukumppanille

Muutenkin omista huolista ja peloista kannattaa kertoa nais- tai miesystävälle. Saatat pelätä, että se kuormittaa jo muutenkin vaikeassa tilanteessa olevaa puolisoasi, mutta avoimuus kannattaa.

Ihmiset kokevat suojelevansa toisiaan, kun eivät kaada murheitaan toisten päälle, mutta todennäköisesti puhumattomuus vain tekee asioista entistä raskaampia. On parasta, että käytte avointa ja rehellistä vuoropuhelua sairauden alusta saakka.

Joskus keskustelu on helpompaa ammattilaisen tai vertaisen ohjaamana. Sylva tarjoaa keskustelutukea myös puolisoille. Tukea voit hakea yksin tai yhdessä sairastavan puolisosi kanssa. Pareille tarjoamme mahdollisuutta keskustella perheterapeutin kanssa.

Ystävälle

Kun kuulet, että ystäväsi on sairastunut syöpään, myös sinussa herää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Tunnet varmasti huolta ja pelkoa ystäväsi puolesta, mutta todennäköisesti mietit myös sitä, mitä sinulle itsellesi käy.

Voinko minäkin sairastua vakavasti? Osaanko tukea ystävääni? Jaksanko tukea häntä? Tällaisia kysymyksiä moni miettii, ja se on täysin luonnollista.

On tärkeää, että et jää ajatustesi kanssa yksin vaan puhut niistä avoimesti. Vaikka syöpää sairastava ystäväsi on nyt vaikeammassa tilanteessa kuin sinä, on sinunkin täysin ok purkaa omaa jaksamistasi ja vointiasi.

Kannattaa kuitenkin valikoida, kenelle uskoudut. Syöpää sairastavalle ystävällesi ei kannata kertoa ainakaan kaikista peloistasi, koska hänen vuoronsa on nyt saada tukea, ei antaa sitä. Mutta kerro ajatuksistasi ja tunteistasi muille ystävillesi tai muille läheisillesi.

Kohtaa ystäväsi omana itsenäsi

Syöpää sairastavan ystävän tukeminen voi tuntua vaikealta. Saatat miettiä, millaista tukea hän kaipaa. Haluaako hän esimerkiksi puhua sairaudesta vai jostain ihan muusta? Haluaako hän lähteä ulos, kaipaako hän kauppa-apua, onko jotain muuta, mitä voit tehdä hänen puolestaan? Entä jos sanon epähuomiossa jotain hölmöä tai loukkaavaa?

Kohtaamiseen ei ole mitään sääntöjä, vaan jokainen voi tukea ystäväänsä omana itsenään. Tärkeintä on tehdä tiettäväksi, että haluat olla ystäväsi tukena.

Kriisin keskellä olevat kaipaavat erilaista tukea. Jonkun mielestä on ihanaa, että hänen vointiaan kysellään säännöllisesti. Joku puhuu mieluummin kaikesta muusta kuin syövästä.

Sinä et tietenkään voi tietää, mitä toinen haluaa, ellette puhu asiasta. Voit aivan hyvin kysyä, millaista kohtelua ystäväsi toivoo.

Kohtaamista käsittelemme tarkemmin nuorille suunnatuilla sivuilla, mutta ohjeet pätevät kaikenikäisille. Lue lisää täältä.

Työkavereille ja työyhteisöille

Työkaverin sairastuminen järkyttää koko työyhteisöä. Lähellä olevan ihmisen sairastuminen aiheuttaa aina voimakkaita tunteita. Ja vaikka ette olisi erityisen läheisiäkään, niin kollegan sairaus herättää varmasti huolta.

Todennäköisesti työkaverisi jää sairauslomalle. On yksilöllistä, kuinka pitkään syöpään sairastunut on pois töistä, mutta monen sairausloma alkaa pian syöpädiagnoosin jälkeen ja kestää ainakin hoitojen ajan.

Sairastuneeseen kollegaan kannattaa pitää yhteyttä hänen sairauslomansakin aikana. Tee tiettäväksi, että työpaikalla sairastunutta ei ole unohdettu tämän poissaolon aikana.

Kuinka usein yhteyttä kannattaa pitää, riippuu siitä, kuinka läheisiä olette olleet ja mikä muuten tuntuu luontevalta. Joka tapauksessa suurin osa ilahtuu siitä, että työkaverit muistavat häntä.

Sairastuneelta kollegalta voi kysellä kuulumisia, ja hänelle voi kertoa työpaikan arjesta. Sitä häneltä ei kannata kysyä, että koska hän palaa töihin. Syöpää sairastava voi kokea sen painostavana, koska eri ihmiset tarvitsevat toipumiseen eri verran aikaa. Töihinpaluun suunnittelu on sairastuneen ja hänen esihenkilönsä välinen asia.

Kun Ronja kertoi huonot uutiset työkavereilleen, hänen tiiminsä ja lähiesihenkilönsä tulivat Ronjan luokse kahville ja toivat mukanaan ison nallen ja kortin. Korttiin oli kerätty terveisiä kaukaisiltakin työkavereilta.

Työkavereiden kohtaamista on käsitelty Sylva-lehdessä 2/2021 julkaistussa artikkelissa. Artikkelissa annetaan vinkkejä myös esihenkilöille. Lue juttu täältä.

Opiskelukavereille

Opiskelukaverin sairastuminen syöpään järkyttää koko porukkaa. Moni huolestuu siitä, kuinka sairastunut jaksaa ja kuinka voi itse olla avuksi.

Osa syöpään sairastuneista joutuu keskeyttämään opintonsa. Se on monelle kova paikka. On raskasta seurata vierestä, kun opiskelukaverit etenevät ja jopa valmistuvat, ja itse junnaa paikoillaan.

Pidäthän ystävääsi yhteyttä, vaikka hänelle tulisi paljon poissaoloja. On tärkeää, että hän tuntee yhä kuuluvansa joukkoon.

Voit kysellä kuulumisia ja kertoa arjestasi, mutta välttämättä ei ole huomaavaista hehkuttaa opintojen etenemisellä, etenkään jos ystäväsi jää sairauden takia pahasti jälkeen. Jos sairastunut ystäväsi nimenomaan kysyy opinnoista, niin silloin voit ilman muuta kertoa niistä avoimesti.

Älä kuitenkaan mieti liikaa, mitä voit hänelle sanoa ja kertoa. Tärkeintä on, että osoitat, että haluat olla hänen tukenaan.

Osa sairastuneista jatkaa opintojaan hoidoista ja sairaudesta huolimatta. Opinnot voivat olla henkirenkä, jos voimavarat sen sallivat.

 “Olen halunnut opiskella hoidoista huolimatta. Nyt minulla on muutakin tekemistä kuin katsoa Netflixiä ja käydä kävelyllä.”
— RONJA, 24, kohtaamista käsittelevässä Sylva-lehden artikkelissa

On kuitenkin mahdollista, että hän ei pysty opiskelemaan koko ajan yhtä tehokkaasti kuin hän terveenä opiskelisi. Voit tukea häntä esimerkiksi antamalla hieman vapauksia ryhmätöiden tekemisessä.

Perheelle ja muille läheisille

Lapsen sairastuminen syöpään järkyttää vanhempia. Huoli lapsesta ja tämän hyvinvoinnista seuraa aina mukana, vaikka lapsi olisi jo aikuinen.

Syöpää sairastavan nuoren aikuisen tilanteet vaihtelevat suuresti. Joku asuu vielä kotona vanhempiensa kanssa, joku on juuri muuttanut omilleen, joku on elänyt jo pitkään itsenäisesti ja ehkä perustanut oman perheen.

Sairastuminen muuttaa syöpään sairastuneen ja hänen läheistensä dynamiikkaa. Erityisen paljon se muuttuu, jos sairastunut muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa tai jos vanhemmat käyvät säännöllisesti sairastuneen kotona auttamassa. Vaikka lapsi ottaa mielellään avun vastaan, kokemuksemme mukaan se aiheuttaa aina myös voimakkaita tunteenpurkauksia.

Läheskään kaikki eivät puhu vaikeista asioista vanhempiensa tai sisarustensa kanssa, tai jos puhuvat, he silottelevat tuntemuksiaan. Kyse ei välttämättä ole siitä, että he eivät halua uskoutua vanhemmalleen. Moni suojelee vanhempiaan ja muita läheisiään aikuisenakin eikä halua kuormittaa tätä suruillaan.

Olet sitten sairastuneen vanhempi, sisarus tai muu sukulainen tai läheinen, niin huolehdithan omasta hyvinvoinnistasi. Kun voit hyvin, pystyt paremmin tukemaan sairastunutta läheistäsi.

Lapsiperheille suunnatussa osiossa kerromme, miten vanhemmat voivat keventää taakkaansa lapsen sairastuttua. Teksti on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille, mutta kuka tahansa vanhempi saa niistä hyötyä. Tekstin pääset lukemaan täältä.

 

 

 

Leadoo yhteydenottobotti Hyppää upokkeen ohi