Suoraan sisältöön

Kun syövästä on selvitty

Kun lapsen tai nuoren syöpä on takana

Lapsen toipuminen syövästä sekä koko perheen toipuminen vie aikaa. Kun syöpähoidot ovat ohi, vanhemmasta voi tuntua jopa siltä, että putoaa tyhjän päälle. Uskaltaako hyviin uutisiin luottaa?

Arki syövän jälkeen on erilaista kuin ennen. Aluksi perheenjäsenten voi tuntua vaikealta luottaa siihen, että lapsen tai nuoren syövästä on selvitty. Pelko voi seurata pitkäänkin.

Voi olla, että tässä kohtaa vanhempi on väsyneempi kuin aiemmin ja voi olla hyvä ottaa omaa aikaa palautumiseen. Palautuminen sairausvaiheesta voi kestää pitkäänkin ja toipuminen vie aikaa. Anna itsellesi aikaa, oma vointi kyllä palautuu.

Jos tunteita on pitänyt sisällään, ne saattavat nyt nousta pintaan voimakkaastikin, kun niille on tilaa. Lapsen sairaus on pitkään vienyt perheeltä kaiken ajan ja voimavarat, eikä tilaa tunteiden tuntemiseen ole ollut.

Jos vanhempi ei ole tottunut käsittelemään omia vaikeita tunteitaan, tämä voi olla rankka elämänvaihe. Monelle vertaistuesta tai keskusteluavusta on tässä kohtaa suuri apu.

Vaikka kontrollit jännittävät, perheen on uskallettava elää eteenpäin

Syövän kontrolliseuranta jatkuu pääsääntöisesti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. On luonnollista, että kontrollit jännittävät ja pelottavat sekä lasta että koko perhettä. Kun varmistuu, että syöpä on pysynyt pois, seuraa helpotus.

Tilanne perheessä voi olla monimutkainen, kun kaikki ovat väsyneitä. On luonnollista, että lapsi ja hänen terveet sisaruksensa pohtivat ja pelkäävät sairauden uusimista. Asiasta on hyvä jutella avoimesti ja rauhallisesti. Tukea tähänkin saa syöpäosastolta.

Lapsen kannalta on kaikkein tärkeintä, että vanhempi osaa käsitellä omia vaihtelevia tunteitaan ja pysyä rauhallisena. Vanhemman pitää löytää uudelleen luottamus siihen, että mitä tahansa tapahtuukin, elämä jatkuu.

Jos pelon tunne jää päälle, se vaikuttaa sekä omaan että perheen elämään. Hae apua. 

Keskusteluapua voi kysyä myös työterveydestä tai omasta kunnasta. Jos tuntuu, ettei millään helpota, myös terapiasta voi olla apua.

Lapsen paluu kouluun, harrastuksiin ja arkeen voi viedä aikaa

Hoitava lääkäri arvioi, milloin lapsen paluu päiväkotiin, kouluun tai harrastuksiin on turvallista. Ennen palaamista käydään sopimassa tarvittavista järjestelyistä ja tukitoimista. Infektioriski on huomioitava lapsen kaikissa ympäristöissä.

Lapsi tarvitsee aluksi koulutyöhön tukea ja hän siirtyykin kouluun vaiheittain. Siirtymävaihe voi olla lapselle haasteellinen monin tavoin ja lapsi tarvitsee kannustusta sekä kotoa että koulusta. Koulupäiviä tai kouluviikkoa voidaan lyhentää tai lapselle voidaan suunnitellaan koulupäivään pieniä lepohetkiä. Tukitoimia voivat olla myös henkilökohtainen ohjaus tai koulukuljetus.

Paluu kouluun vie lapsen voimia. On tärkeä huolehtia riittävästä palautumisesta.

Lue lapsen paluusta liikuntaharrastusten pariin.

Lapsi tarvitsee syövän jälkeen aikaa sopeutuakseen syöpää edeltäneeseen elämään. Jos lapsi ei hakeudu esimerkiksi koulun jälkeen heti kavereiden pariin, se on ihan ok. Paluu ystävien pariin vaihtelee, siihen vaikuttaa muun muassa lapsen ikä ja temperamentti. Syöpähoidot ovat vieneet voimia, ja myös psyykkinen toipuminen voi viedä aikaa.

Myös ikätovereiden eteneminen harrastuksissa ja koulussa saattaa harmittaa lasta. Tämä on ihan luonnollista. Vanhemman on kuitenkin hyvä tukea ja innostaa lasta takaisin harrastusten pariin.

Tukikeskusteluja käy perheterapeutti, uusperheneuvoja Anne Huolman.

Ota yhteyttä Anneen joko sähköpostilla tai lähettämällä tekstiviesti sopiaksesi itsellesi keskusteluajan:

anne.huolman@gmail.com
+358 40 3505474

Kaipaatko vertaistukea? Ota yhteyttä Sylvan vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Elisabet Hallikaiseen 050 300 7367, elisabet.hallikainen@sylva.fi

Leadoo yhteydenottobotti Hyppää upokkeen ohi